Loimaan Vesi -liikelaitoksen taloudesta!

0

Loimaalaisten asumiskustannuksia ovat tänä vuonna lisänneet suoraan, vastikkeissa tai vuokrissa kodin sijainnista, lämmitysmuodosta yms. riippuen ainakin sähkönsiirto, kaukolämpö, kiinteistövero ja yleinen arvonlisäverokanta sekä vesimaksut. Asumisen ja elämisen kustannuksiin on vaikuttamassa useita toimijoita, vuodelle 2025 on jo tiedossa monia korotuksia ja rahapussille käyviä leikkauksia.

Loimaan vesiliikelaitoksen nelihenkinen esimerkkiperhe maksaa tänä vuonna vesimaksuja yhteensä n. 185,00 euroa viime vuotta enemmän. Jäteveden perusmaksun myötä on nyt käytettävissä neljä eri hinnoitteluelementtiä. Vuoden 2025 alusta toteutettavat korotukset tarkoittavat sitä, että em. esimerkkiperheen vuotuinen vesilasku on jo n. 320,00 euroa vuotta 2023 enemmän.

Jättimäinen nousu, liki 50 prosenttia.

Yhden ja kahden hengen talouksille on suhteellinen nousu vielä räväkämpi. Vanhenevien verkostojen saneeraus ja uusien asuntoalueiden kunnallistekniikan suunnittelu ja rakentaminen vaativat rahaa. Oma haasteensa on hupenevat kuluttaja- /kulutusmäärät sekä vähäinen uudisrakentaminen. Vesiliikelaitoksen hinnat ovat olleet menneinä vuosina vetovoimasyistä (?) melko alhaiset.

Tuliko hintojen korotuspaine yllätyksenä, vaikka mm. Vesilaitosyhdistys on opastanut muistamaan ikääntymisen haasteet? Rahamarkkinoiden ailahtelut ovat myös osaltaan hankaloittaneet liikelaitoksen taloudellista asemaa. Nyt korkotaso on alenemassa. Peruspääoman korkoa ei ole tähän mennessä kaupungille tuloutettu, nyt se on talousarviossa lisäämässä

vesiliikelaitoksen kustannuksia ja paikkaamassa toisaalta omistajansa taloutta.

Vesihuoltolain mukaan vesilaitoksen maksujen tulee olla pitkällä aikavälillä sellaiset, että se kattaa uus- ja korjausinvestoinnit sekä käyttökustannukset. Loimaan kaupungin strategiana on ”suunnitella ja johtaa taloutta ja investointeja ennakoivasti ja pitkäjänteisesti”. Pidämme rakettimaista korjausliikettä liian rajuna.

Esitämmekin, että kaupunginhallitus / -valtuusto ottaisivat asian käsiteltäväkseen ja etsisivät pitkäjänteisempää ratkaisua Loimaan Vesi -liikelaitoksen taloustilanteen ratkaisemiseksi siten, että hanke ”Houkuttelevat asuinympäristöt” toteutuisi myös kunnallisten maksujen osalta.

Jotta asia ei jäisi vain LL:n palstoille, olemme toimittaneet huolemme kaupunginvaltuuston ja kaupungin hallituksen puheenjohtajille tiedoksi.

Loimaan Seudun Omakotiyhdistys ry

JÄTÄ VASTAUS

Kirjoita kommenttisi!
Kirjoita nimesi tähän