Elokuinen loma-aurinko porotti pläkätaivaalta Oswiecimin yllä ihovaarallisia ultraviolettisäteitään. Lämpötila jumitti 30 asteessa. Hikoilutti, mutta samaan aikaan vilunväreet ravisuttivat kehoa ja mieltä. Näillä tantereilla, eli Auschwitzin työ- ja tuhoamisleirillä joukkomurhattiin toisen maailmansodan aikana virallisten arvioiden mukaan yli miljoona ihmistä.
Vierailu ihmismielen pimeimpiä puolia todistavassa Auschwitz-Birkenaun keskitysleirimuseossa oli kesäloman mieliinpainuvin päivä. Retkibussi lähti Krakovasta, ja ryhmässä puhuttiin suomen lisäksi ainakin ranskaa, ruotsia, englantia, italiaa, puolaa ja saksaa.
Surullisen nähtävyyden suosio kävi ilmi, kun porukkamme käytössä ollut bussi kaartoi museon parkkipaikalle, jolle oli jo pysäköity kymmeniä linja-autoja. Sisäänkäynnin liepeillä tungeksi vieri vieressä muita turisteja. Paikan erityisluonne korostui, kun sisälle päästäkseen piti näyttää passi.
Opas otti ryhmän haltuunsa ja alkoi kuljettaa meitä synkän historian kasarmeja kohti. Hän kertoi, että museossa saa muutamaa paikkaa lukuun ottamatta valokuvata vapaasti, mutta pyysi kaikkia kuitenkin käyttäytymään uhreja kunnioittavasti ja hillitysti sekä olemaan hiljaa, kun pyydetään. Kierroksen aikana ei juuri näkynytkään typerää käyttäytymistä.
Kävimme niin sanotulla kuolemanmuurilla, eli paikassa, jossa vankeja teloitettiin. Näimme krematorioita, kaasukammioita, vankien tappamiseen käytetyn zyklon b -kaasun pakkauksia, hiuskasoja sekä uhrien henkilökohtaisia tavaroita, kuten matkalaukkuja, astioita ja silmälaseja sekä kenkäröykkiöitä, joissa oli myös ihan pikkuriikkisten varpaiden suojana olleita jalkineita. Iso osa matkalaukkujaan pakanneista ihmisistä ei todennäköisesti tiennyt olevansa tulossa tuhoamisleirille.
Kuljimme uhreista otettujen mustavalkoisten valokuvien reunustamaa kasarmikäytävää. Valokuvien alle oli kirjoitettu heidän nimensä sekä kaksi päivämäärää: leirille tulopäivä ja kuolinpäivä.
Pahimmalle kuolemanleirille eli Auschwitz-Birkenaun alueelle saavuttaessa näkymä oli puistattava: junanraiteet, jotka johtavat pitkän tiilirakennuksen keskellä olevalle portille. Valitettavasti kyseinen kuuluisa näkymä irrotti erään matkalaisen sokan, kun hän asettui raiteille ja pyysi kaveriaan ottamaan peukutuskuvan. Toivottavasti hän ymmärsi olla julkaisematta sitä ”selvisin hengissä” -tyylisenä ajallemme tyypillisenä someääliöintinä.
Vaelsimme oppaan perässä ja raiteiden vieressä laajaa Birkenaun kenttää sille kohdalle, jossa leirille vankeja tuoneet junat pysähtyivät ja kylmäkatseiset vartijat jakoivat tulijat silmämääräisen arvionsa mukaan hyödyllisiin sekä heihin, jotka vietiin suoraan kaasukammioihin. Näimme paikalla otetun valokuvan, jossa nainen piti kahta pientä lasta kädestä kiinni.
Sampsa Hakala