Näin syksyllä olen palannut ajatuksissani takaisin Chileen. Kaipaan yhtä lempipaikoistani Santiago de Chilessä: toria, jossa kulutin aivan liikaa aikaa ruokaostoksilla vaihtaessani kuulumisia tuttujen myyjien ja naapuruston kanssa. Torilla moni kysyi minulta, miksi olen matkustanut vauraasta Euroopasta köyhään Latinalaiseen Amerikkaan. Yritin selittää, että Chilessä on paljon hyvää. En osannut sanallistaa vahvaa kokemusta siitä, ettei lattareiden vaurautta voi mitata rahassa.
Amerikan alkuperäiskansojen kulttuureita yhdistää kuuluminen yhteisöön ja ympäröivään luontoon. Monissa alkuperäiskulttuureissa koko yhteisö nähdään perheenä ja sukulaisuus määrittyy yhteisten geenien sijasta arjen jakamisen perusteella. Köyhyys tarkoittaa Andien alkuperäiskansoille yhteisöstä irtaantumista. Olen pohtinut, onko vaurastuminen köyhdyttänyt länsimaita tässä asiassa.
Lämmin suihku erään ystäväni perheen luona tuntui Chilessä suorastaan luksukselta, kun oman silloisen asuntoni suihkusta tuli lähinnä kylmää vettä. Kun vertaan Suomea Latinalaisen Amerikan korruptioon ja rikkinäisiin laattoihin, en voi kieltää edistystä. Kaikki täällä pohjoisessa on tehty helpoksi ja automaattiseksi. Siitä huolimatta ihmiset ovat kiireisiä, uupuneita ja yksinäisiä. Vauraus mahdollistaa monia hyviä asioita, kuten itsenäisen elämäntavan, mutta ehkä suomalaiset uskovat kaipaavansa enemmän henkilökohtaista tilaa ja aikaa kuin todellisuudessa tarvitsevat.
Yksin pärjäämisen kulttuuri johdattaa kaupan itsepalvelukassalle, kilpailulle rakennettu yhteiskunta ja suorittaminen tarkkailemaan muiden virheitä. Häpeä estää pyytämästä apua, sillä individualistisissa hyvinvointivaltiossa ongelmat ovat ihmisen omaa syytä. Tein kesällä juttua suomalaisten korkeakouluopintojen pitkittymisestä, sillä olin huomannut, että aiheeseen liittyi paljon negatiivisia stereotypioita. Opintojen keskeneräisyys leijui kuin varjona tutuissa pitkään opiskelleissa, jotka vaikenivat ja väistelivät herkkää aihetta. Haastateltavani pohti, että myöhästyminen opinnoissa voi tuntua henkilökohtaiselta epäonnistumiselta – siitä huolimatta, että tutkijoiden mukaan opiskeluiden venyminen voi johtua monista yksilöstä riippumattomista syistä.
Kokemukseni mukaan chileläiset priorisoivat yhteisöä, nykyhetkeä ja fiilistä. Usein nämä kolme asiaa myös yhdistyvät, sillä ihmiset tapaavat toisiaan paljon ja yleensä spontaanisti. Yhteisöllisyys näkyy esimerkiksi siinä, kuinka paljon tukea, apua ja hyväksyntää yhteisön jäsenet tarjoavat toisilleen. Chileläiset seuraavat mieluummin fiilistä kuin tarkasti määriteltyä suunnitelmaa. Se on itsensä ja muiden tarpeiden kuuntelemista ja hetkeen pysähtymistä. Kun toisten kanssa vietetään aikaa, chileläiset käyttävät verbiä “compartir”, joka tarkoittaa jakamista muiden kanssa. Vaalitaan jakamista.
Emilia Voltti