Sarjajohtaja TUTO ryösti pisteet Hurrikaanilta

0

Hurrikaani – TUTO Volley 2-3 (25-22, 25-19, 24-26, 29-31, 13-15)

LENTOPALLO Sensaatiomaista alkukautta pelaava TUTO Volley on ollut Mestaruusliigan alkukauden yllättäjä. Jani Niskakankaan valmentama joukkue oli voittanut ennen perjantai- iltaa kaikki kuusi ensimmäistä ottelua. Ja perjantaina se osoitti, ettei hyvä alkukausi ole ollut vahinko.

Ottelu lähti Hurrikaanin kannalta hyvin liikkeelle. Se oli saanut kokoonpanoonsa takaisin Valepa-pelin huilanneen Eetu Häyrisen. Matt West jakoi hakkurilleen kuitenkin maltillisesti passia, Camden Giannin saadessa eniten hyökkäysvastuuta. Hiukan yllättäen, TUTO oli joukkueista se, joka sortui enemmän omiin virheisiin. Kun West ja Gianni pommittivat syöttöruudussa armotta ässiä, oli TUTOn vastaanotto aseeton. Kun koko alkukauden ajan turkulaisten peli on perustunut vahvaan vastaanottoon ja torjuntapelaamiseen, ei niinkään tehokkaaseen tai näyttävään hyökkäämiseen, oli sarjajohtaja jopa yllättävän aseeton.

-Kahden ekan erän jälkeen ei ollut kyllä varmuutta voitosta. Ottelun alku oli meiltä vaisu, Jan Helenius (20pist. +15) ihmetteli. Helenius oli ainoa, joka pelasi alusta saakka omalla tasollaan.

Kahden erän jälkeen myös TUTO ilmoittautui mukaan taisteluun otteluvoitosta. Pikkuhiljaa sen vastaanotto parani ja samalla vastaavasti kotijoukkueen pelaamiseen tuli epävasrmuutta. – Reilut pari erää pelattiin suunnitelman mukaan ja käytettiin omat paikkamme. Sen jälkeen peli meni pakottamiseksi, eikä oltu erien lopuilla enää teräviä, Olli Kuoksa myönsi.

Kun kolmannessa ja neljännessä erässä Hurrikaani ei saanut ottelupalloja ratkaistua, siirtyi ratkaisu viidenteen erään. Päätöserä kulki samalla kaavalla, kuin kolmas ja neljäs erä. West koitti saada Giannin lisäksi apuja muilta pelaajilta, mutta TUTOn torjuntapeli tyrehdytti ne yritykset tylysti. Samalla vieraiden raju puolustus- ja jatkopallopelaaminen horjutti kotijoukkueen itseluottamusta.

Vierasjoukkueen nousu kahden erän jälkeen voittoon sinetöityi lopulta Shunichiro Saton syöttövirheeseen. Ottelusta jäi paljon jossiteltavaa Hurrikaanin osalta. Sillä oli kolmannessa ja neljännessä erittäin hyvät mahdollisuudet katkaista ottelu, mutta lievä huolimattomuus sotki suunnitelmat. Samalla TUTO antoi varsin katkeran opetuksen siitä, että sitä ei tule tällä kaudella aliarvioida. Vaikka nimilista ei ole huipuilla kyllästetty, sen joukkuepelaaminen on taktisesti ja teknisesti huippuluokkaa.

Kotijoukkueelta Gianni keräsi kovat tehot: 35pist. +18, 5 ässää. Amerikkalainen paukutti 32 pistettä kahta päivää aikaisemmin Valepaa vastaan, joten Hurrikaanilla on käsissään yksi liigan tuhoisin laitahyökkääjä.

-Meillä on ollut hyvä alkukausi, mikä on tuonut joukkueelle itseluottamusta. Ja sillä oli varmasti tänään vaikutusta, kun käänsimme ottelun kahden erän jälkeen, Niskakangas jutteli.

Hurrikaani saa nyt levätä viikonlopun ja palaa harjoituksiin maanantaina. Keskiviikkona Loimaalle saapuu Akaa- Volley, joten silloin on jälleen luvassa huippunäytelmä.

JÄTÄ VASTAUS

Kirjoita kommenttisi!
Kirjoita nimesi tähän