ORIPÄÄ Pöytyän seurakunnan suunnitelma laittaa Oripään seurakuntatalo myyntiin tyrmistyttää Oripäässä.
– Sain tekstarin, missä tiedusteltiin olenko kuullut myyntiaikeista. Ensimmäinen tunne oli tyrmistys niin kuin kaikilla muillakin, joiden kanssa olen asiasta puhunut, oripääläinen pitopalveluyrittäjä Päivi Kössi kertoo.
Hän painottaa, että seurakuntatalo on hyvin aktiivisessa käytössä. Korvaavaa tilaa ei Oripäässä ole.
– Ajatus siitä, että seurakuntatalon toimintoja voisi siirtää kirkkoon, on kummallinen. Eihän kirkon penkissä istuen voi pitää esimerkiksi muistotilaisuutta, Kössi miettii ja jatkaa, että nykyisin jumalanpalveluksetkin pidetään ydintalvella seurakuntatalolla.
Hän muistuttaa, että varsinaisten seurakunnallisten toimintojen lisäksi seurakuntatalolla on paljon muuta toimintaa, kuten kerhoja ja partiotoimintaa.
– Lähes joka viikonloppu seurakuntatalolla on tilaisuuksia, joissa tarvitaan pitopalveluyrittäjää ja arkisin on paljon kerhoja.
Kössi uumoilee, että jos seurakuntatalo myydään, moni oripääläinen eroaa kirkosta.
– Miksi kuulua kirkkoon, jos vastineeksi ei saa mitään. Eihän meillä ole enää edes omaa seurakuntamestaria tai kanttoria.
Kössi sanoo ymmärtävänsä, että seurakunnalla on rahat vähissä. Sopii kuitenkin muistaa, että seurakuntatalon tilaisuuksista seurakunta saa vuokratuloja.
Oripään seurakuntatalon sijaan hän kääntäisi katseen vaikkapa Riihikosken seurakuntataloon. Jos Oripään seurakuntatalo myydään, Oripäässä ei ole yhtään, mutta kanta-Pöytyällä on edelleen kaksi seurakuntataloa.
– Eihän Riihikoskella ole kirkkoakaan, Kössi sanoo.
Oripään seurakuntataloon kuuluvat kaksi asuntoa voisi Kössin mukaan myydä. Niille voisi olla helpompi löytää ostajakin kuin seurakuntatalolle, jonka on vaikea kuvitella herättävän ostajissa suurta kiinnostusta. Rakennus kun on suunniteltu nimenomaan seurakuntataloksi.
Hän myös ihmettelee tapaa, jolla seurakunnassa tehdään päätöksiä.
– Avoimesta päätöksenteosta puhutaan paljon, mutta ei se ainakaan Pöytyän seurakunnassa toimi. Monet valtuutetutkin valittavat, että esityslistat tulevat niin myöhään, ettei asioihin ehdi kunnolla edes perehtyä.
Asko Virtanen