Hallitus leikkasi ammatillisesta koulutuksesta 120 miljoonaa. Jos velkaantunut laiva nimeltä Suomi on uppoamassa, pitää tehdä ”kipeitä päätöksiä” (kansanedustajien hokema silloin, kun tehdään jotain, mistä kansalaiset eivät välttämättä pidä). Työllisyyskin täytyy saada nousuun.
Ammattikouluihin kohdistuvat leikkaukset ovat toistaiseksi vaikuttaneet työllisyyteen negatiivisesti. Arvioiden mukaan noin 1 600:lle ammatillisen koulutuksen opettajalle näytetään ovea. Olen yksi heistä – opetan amiksessa suomen kieltä vuoden loppuun asti, sitten siirryn kortistoon. Ammattikoulujen arjen nähneenä olen skeptinen sen suhteen, että leikkaukset nostaisivat työllisyyttä tai edes toisivat pitemmällä tähtäimellä säästöjä.
Tietenkin on ilmiselvää, että minulla on oma lehmä ojassa. En kuitenkaan ole asiassa yksin, vaan myös opiskelijat ovat näreissään, kun opetuksesta säästetään. Omassa koulussani jouduttiin lopettamaan kokonaan kaksi koulutusalaa, koska leikkaukset olivat niin isoja. Useilla jäävät opinnot kesken siirtymäajasta huolimatta. Iso osa opinnoista on myös siirtymässä nettiin – ja siinä on tietenkin puolensa, joskin paljon opinnoista on jo sähköisiä eikä lähiopetusta – tai edes etäopetusta! – tarjota enää. Valitettava fakta on, että etenkin nuoret opiskelijat, suoraan peruskoulusta tulleet, kaipaisivat enemmän tukea kuin oppilaitoksilla on nyt antaa.
Omassa oppilaitoksessani opetetaan nimenomaan aikuisia, joista suurin osa on alanvaihtajia. Syitä alanvaihtoon on monia, joillakuilla esimerkiksi kyvyttömyys toimia vanhassa ammatissa sairastumisen seurauksena. Jotkut taas ovat uupuneet vanhassa työssään ja tahtovat jotain muuta. Aikuiskoulutustukikin on lopetettu, mikä on tehnyt alan vaihtamisesta entistä hankalampaa. Näkisin, että työllisyyden näkökulmasta olisi hyvä, jos aikuisetkin pystyisivät vaihtamaan alaa halutessaan – tai, kuten edeltä kävi ilmi, jotkut myös pakon edessä. Työssä jaksaminen on tärkeää. Sairauspoissaolotkin vähenisivät. Monet tekevät alanvalinnan hyvin nuorina. Ei ole vaikea ymmärtää, miksi vanhemmalla iällä voi alkaa tuntua siltä, ettei teini-iässä valittu ala olekaan se oma juttu.
Suomen kouluissa on paljon parannettavaa, ja nyt amiskin on uppoava laiva. Hallitus on pyrkinyt siihen, että leikkaukset kohdistuisivat nimenomaan aikuisiin, heihin, joilla on jo yksi tutkinto. Kun leikkauksia tehdään, leikataan sieltä, missä rahaa on. Ei voida mitenkään taata, etteivät nämä leikkaukset kohdistuisi myös nuoriin, jotka vielä etsivät omaa paikkaansa.
Omasta koulustani valmistuu paljon lähihoitajia. Heistä on Suomessa huutava pula. Eikö heidän kouluttamiseensa kannattaisi pikemminkin satsata? Maamme ei pärjäisi ilman ammattikouluista valmistuneita ammattilaisia, he pitävät tämän laivan liikkeessä.
Mira Kreivilä