Eräänä syksyaamuna kesken aamiaisen nauttimisen tuli viesti. Säkylässä oli nähty preerianaurulokki.
Sen pääsi näkemään myös Erkki Kallio, jonka aamiainen vaihtui ajomatkaan Säkylää kohti ja kesäasuisen linnun näkemiseen säkyläläisellä pellolla.
Preerianaurulokki on harvinainen havainto Suomessa, mutta erityisen merkittävä havainto oli Erkki Kalliolle.
Kyseessä oli nimittäin neljässadas lintulaji, jonka hän on nähnyt Suomessa.
– Onhan sitä odottanut, se on sellainen maaginen raja, hän sanoo ja iloitsee siitä, että näki linnun vieläpä juuri Säkylässä, jossa on Porin prikaatissa ollut pitkään töissä ja toiminut myös vuosia Pyhäjärven Suojeluyhdistyksessä.
300 linnun rajapyykki meni rikki 20 vuotta sitten ja sen jälkeen havaintoja on tullut noin viiden lajin vuosivauhtia. Tänä vuonna hän sai lisätä listaansa preerianaurulokin lisäksi nokisorsan, eskimohanhen, vuoriuunilinnun, ruostekurkkusirkun ja pronssi-iibiksen.
– Ilmavirtaukset, lämpöaallot ja sopivat tuulet, hän arvelee poikkeuksellisen kertymän syiksi.
Neljäänsataan lajiin pääsee ehkä reilu kymmenesosa Suomen noin tuhannesta bongarista, Erkki Kallio suhteuttaa ja tietää, että Suomen parhaalla lintubongarilla on tällä hetkellä 448 lajia eli ”pinnaa”.
Neljäsataa Suomi-havaintoa on yksi luku, mutta ”maailmanpinnoja” Erkki Kalliolla on peräti 1250.
– Rauhanturvatehtävissä pääsi näkemään lintuja.
Loimaa-lajeista hänellä on nähtynä 230.
Onko meillä näin paljon lajejakaan, pitää paljonpaljon vähemmän lintuja tuntevan toimittajan tarkistaa.
– Näissähän on mukana myös lapsuudessa Mellilässä nähdyt lajit, Erkki Kallio sanoo ja toteaa, että esimerkiksi riekkoa ei enää vuosikymmeniin ole täällä nähty, vaikka aikoinaan niitä oli joka suolla.
Uusiakin on sentään tullut. Virtavästäräkki, kuningaskalastaja ja merikotka esimerkiksi pesivät Loimaalla tätä nykyä. Turkinkyyhky on tullut ja jalohaikarakin asettunut viime vuosien aikana Loimijokivarteen.
Sitä vastoin muun muassa peltosirkut sekä hömö- ja töyhtötiaiset ovat vähissä, hän suree.
– Kaikkiaan Suomessa on 240 pesivää lajia.
– Pitäähän ihmisellä tavoitteita olla, Erkki Kallio virnistää, kun hän selittää, miten bongaaminen hänet vei aikoinaan mennessään.
Neljänsadan havainnon matkalta hän nostaa esiin sellaisia kohokohtia kuten ensimmäisen Suomeen tulleen eskimohanhen näkemisen, mutta myös monta mukavaa muiden bongarien kanssa tehtyä reissua.
– Ruostepyrstö Kylmäpihlajan majakkasaarella, sinne mentiin hyvällä porukalla ja oli hieno keli, hän heittää esimerkiksi ja muistaa myös, miten kerran porukalla odotettiin ruostekurkkusirkun näkemistä Utössä kaksi tuntia.
Sitten olikin onnittelujen ja ”pinnakahveiden” aika.
– Aina mennään lähimpään paikkaan kahville ja pullalle, hän vakuuttaa.
Hinnalla millä hyvänsä ei pinnoja saalisteta, vaikka tavoiteltaisiin mitä tasalukua.
– Lintuja ja luontoa kunnioittaen, Erkki Kallio vannoo ja harmittelee, että joskus havaintopaikoille lehahtelee niinsanottuja valokuvausbongareita, jotka haluavat vain kuvia harvinaisuuksista, mutta eivät ole valmiita opiskelemaan kunnioittavia tapoja tai lintujen tunnistusta.
– Eräällekin kuviaan esitelleelle jouduin kerran huomauttamaan, että hän on kyllä sekoittanut punapäänarskun ja punasotkan.
Kaikki sai alkunsa lapsuuden kauniista värillisistä lintukorteista. Niistä muistuvat mieleen niin punatulkku kuin tunturikiurukin. Jo 10-vuotiaana hän sai oman lintukirjan ja kiikarit.
Lintukirjoja hän selaa nytkin iltaisin suorastaan koirankorville.
– Uutta lintua tulee katsottua tarkkaan, ja ihmeteltyä, että jaa, se on tommonen. Kaikki ovat erilaisia.
Linnut kertakaikkiaan viehättävät, eivätkä vähiten siipiensä ansiosta – mihin kaikkialle ne niillä pääsevätkään menemään!
Pinnojen metsästys ei Erkki Kalliolta jää kokonaan nytkään, vaikka yksi maaginen raja tulikin täyteen.
– Harkiten lähden, hän uskoo, mutta hymyilee päälle.
Katsotaan.
Kun eivät ne pinnat ja tasaluvut ole sittenkään kaikki kaikessa.
Hän toivoo, että kaikki ihmiset oppisivat ymmärtämään luonnon kauneuden.
– Luonto on siinä kaikille, ilmaiseksi.
FAKTA
Erkki Kallion Suomessa näkemät lintulajit
Kyhmyjoutsen, pikkujoutsen, laulujoutsen, metsähanhi, lyhytnokkahanhi, tundrahanhi, kiljuhanhi, merihanhi, tiibetinhanhi, kanadanhanhi, pikkukanadanhanhi, eskimohanhi, valkoposkihanhi, sepelhanhi, punakaulahanhi, ruostesorsa, ristisorsa, mandariinisorsa, haapana, amerikanhaapana, harmaasorsa, tavi, amerikantavi, sinisorsa, nokisorsa, jouhisorsa, heinätavi, sinisiipitavi, lapasorsa, punapäänarsku, punasotka, amerikantukkasotka, ruskosotka, tukkasotka, lapasotka, pikkulapasotka, haahka, kyhmyhaahka, allihaahka, alli, mustalintu, pilkkaniska, pilkkasiipi, telkkä, uivelo, tukkakoskelo, isokoskelo, kuparisorsa, viiriäinen, pyy, riekko, kiiruna, teeri, metso, peltopyy, fasaani, kaakkuri, kuikka, amerikanjääkuikka, jääkuikka, pikku-uikku, silkkiuikku, härkälintu, mustakurkku-uikku, mustakaulauikku, isoliitäjä, suula, merimetso, pikkumerimetso, kaulushaikara, yöhaikara, lehmähaikara, silkkihaikara, jalohaikara, harmaahaikara, mustahaikara, kattohaikara, pronssi-iibis, mehiläishaukka, haarahaukka, isohaarahaukka, merikotka, hanhikorppikotka, munkkikorppikotka, käärmekotka, ruskosuohaukka, sinisuohaukka, arosuohaukka, niittysuohaukka, kanahaukka, varpushaukka, hiirihaukka, arohiirihaukka, piekana, kiljukotka, pikkukiljukotka, pikkukotka, maakotka, arokotka, keisarikotka, sääksi, tuulihaukka, punajalkahaukka, ampuhaukka, nuolihaukka, tunturihaukka, muuttohaukka, luhtakana, luhtahuitti, pikkuhuitti, kääpiöhuitti, ruisrääkkä, liejukana, nokikana, kurki, hietakurki, pikkutrappi, paksujalka, pitkäjalka, avosetti, meriharakka, siperiankurmitsa, amerikankurmitsa, kapustarinta, tundrakurmitsa, arohyyppä, suohyyppä, töyhtöhyyppä, pikkutylli, tylli, mustajalkatylli, ylänkötylli, aavikkotylli, kaspiantylli, keräkurmitsa, preeriakahlaaja, pikkukuovi, kuovi, mustapyrstökuiri, punakuiri, karikukko, isosirri, suokukko, suippopyrstösirri, jänkäsirriäinen, kuovisirri, rusokaulasirri, siperiansirri, lapinsirri, pulmussirri, suosirri, merisirri, eskimosirri, pikkusirri, tundravikla, palsasirri, vesipääsky, isovesipääsky, rantakurvi, rantasipi, metsäviklo, mustaviklo, valkoviklo, keltajalkaviklo, lampiviklo, liro, punajalkaviklo, jänkäkurppa, tundrakurppelo, lehtokurppa, taivaanvuohi, amerikantaivaanvuohi, heinäkurppa, siperiankurppa, pääskykahlaaja, aropääskykahlaaja, leveäpyrstökihu, merikihu, tunturikihu, isokihu, etelänkiisla, ruokki, riskilä, pikkuruokki, pikkutiira, hietatiira, räyskä, valkoposkitiira, riuttatiira, kalatiira, lapintiira, pikkulokki, tiiralokki, mustatiira, valkosiipitiira, pikkukajava, naurulokki, preerianaurulokki, mustanmerenlokki, kalalokki, selkälokki, harmaalokki, aroharmaalokki, etelänharmaalokki, ohotanlokki, grönlanninlokki, isolokki, merilokki, arokyyhky, kesykyyhky, uuttukyyhky, sepelkyyhky, turkinkyyhky, turturikyyhky, idänturturikyyhky, käki, kyläpöllönen, huuhkaja, tunturipöllö, hiiripöllö, varpuspöllö, lehtopöllö, viirupöllö, lapinpöllö, sarvipöllö, suopöllö, helmipöllö, kehrääjä, tervapääsky, kuningaskalastaja, mehiläissyöjä, sininärhi, harjalintu, käenpiika, harmaapäätikka, palokärki, käpytikka, tammitikka, valkoselkätikka, pikkutikka, pohjantikka, arokiuru, ylänkökiuru, valkosiipikiuru, lyhytvarvaskiuru, töyhtökiuru, kangaskiuru, kiuru, tunturikiuru, törmäpääsky, haarapääsky, räystäspääsky, ruostepääsky, isokirvinen, mongoliankirvinen, nummikirvinen, taigakirvinen, metsäkirvinen, niittykirvinen, lapinkirvinen, luotokirvinen, keltavästäräkki, sitruunavästäräkki, virtavästäräkki, västäräkki, tilhi, koskikara, peukaloinen, rautiainen, taigarautiainen, mustakurkkurautiainen, ruostepyrstö, punarinta, satakieli, etelänsatakieli, sinirinta, sinipyrstö, mustaleppälintu, leppälintu, pensastasku, nokitasku, sepeltasku, mustapäätasku, arotasku, kivitasku, nunnatasku, aavikkotasku, kivikkorastas, kirjorastas, sepelrastas, mustarastas, harmaakurkkurastas, ruostesiipirastas, mustakaularastas, räkättirastas, laulurastas, punakylkirastas, kulorastas, viirusirkkalintu, pensassirkkalintu, viitasirkkalintu, ruokosirkkalintu, pikkukultarinta, vaaleakultarinta, kultarinta, ruokokerttunen, kenttäkerttunen, viitakerttunen, luhtakerttunen, rytikerttunen, rastaskerttunen, idänrusokerttu, samettipääkerttu, kääpiökerttu, kirjokerttu, hernekerttu, pensaskerttu, lehtokerttu, mustapääkerttu, idänuunilintu, lapinuunilintu, hippiäisuunilintu, taigauunilintu, kasmirinuunilintu, ruskouunilintu, vuoriuunilintu, sirittäjä, tiltaltti, pajulintu, hippiäinen, tulipäähippiäinen, harmaasieppo, pikkusieppo, idänpikkusieppo, sepelsieppo, kirjosieppo, viiksitimali, pyrstötiainen, valkopäätiainen, sinitiainen, talitiainen, kuusitiainen, töyhtötiainen, viitatiainen, hömötiainen, lapintiainen, pähkinänakkeli, puukiipijä, pussitiainen, kuhankeittäjä, punapyrstölepinkäinen, pikkulepinkäinen, mustaotsalepinkäinen, isolepinkäinen, punapäälepinkäinen, siperianlepinkäinen, närhi, kuukkeli, harakka, pähkinähakki, naakka, mustavaris, varis, korppi, kottarainen, punakottarainen, varpunen, pikkuvarpunen, peippo, järripeippo, keltahemppo, viherpeippo, tikli, vihervarpunen, hemppo, vuorihemppo, urpiainen, tundraurpiainen, kirjosiipikäpylintu, pikkukäpylintu, isokäpylintu, punavarpunen, taviokuurna, punatulkku, nokkavarpunen, kettusirkku, lapinsirkku, pulmunen, mäntysirkku, keltasirkku, peltosirkku, kivikkosirkku, ruostekurkkusirkku, pohjansirkku, pikkusirkku, kastanjasirkku, kultasirkku, pajusirkku, ruskopääsirkku, harmaasirkku.