LOIMAA/ALEKSIS KIVEN KATU Loimaan Gigantin sähkö- ja elektroniikkajätteen kierrätyspisteen suojaksi aiotaan rakentaa lisää aitaa ja portti varkauksien sekä ilkivallan estämiseksi. Kiinteistön omistaa Turun osuuskauppa, jonka vuokralaisena Gigantti on.
Kiinteistöpäällikkö Antti Heikkilä sanoo, että kiinteistöä aidoitettiin jo osittain muutama vuosi sitten, mutta lisäsuojaa tehdään ensi keväänä, jotta väärinkäytökset saadaan loppumaan.
– Haluamme totta kai auttaa vuokralaista. Ja onhan se tietenkin kaikkien etu, että paikat pysyvät kunnossa.
Siitä hän ei vielä osaa sanoa, tullaanko porttia pitämään auki esimerkiksi päivisin vai tuleeko siihen jonkinlainen ovikellosysteemi.
Myymäläpäällikkö Aki Rauhala sanoo pitkäkyntisten käyvän penkomassa roskalavoja useamman kerran vuorokaudessa.
– Pahinta on kuitenkin ilkivalta, kun kierrätykseen tuotuja laitteita rikotaan ja paikkoja sotketaan, hän harmittelee.
Rauhala sanoo, että osa varkauksista ilmoitetaan suoraan poliisille kuvanauhoitteiden ja rekisterikilpinumeroiden kera. Toiminta on hänen mukaansa systemaattista, ja kameroissa näkyy usein samat hahmot, jotka tietävät, mitä etsivät. Varkaissa käydään mihin aikaan vuorokaudesta vaan. Hän sanoo myös, että osa pitkäkyntisistä odottaa lähellä parkissa ja kyttää, kun ihmiset jättävät tavaraa.
– Asiakkaat ovat kertoneet, että autoista on kyselty suoraan, voivatko he ottaa vaikka heidän televisionsa, jota he ovat olleet tuomassa.
Kierrätykseen laitteitaan tuovia asiakkaita Rauhala haluaa muistuttaa, ettei takapihalle tule koskaan jättää sellaisia, jotka sisältävät henkilökohtaista tietoa kuten puhelimia tai tietokoneita.
– Ne kannattaa antaa suoraan meidän henkilökunnallamme, jotka hävittävät laitteet asianmukaisesti.
Lisäksi hän muistuttaa, että takapihalle eivät kuulu paristot tai mustekasetit. Niillekin löytyy oma pisteensä myymälän tuulikaapista.
– Tämä ei myöskään ole yleinen kierrätyskeskus, jonne voi tuoda kaikkea sohvista lähtien.
Kuukaudessa Loimaan Gigantti vastaanottaa sähkö- ja elektroniikkajätettä kierrätykseen noin 15 000 kiloa. Rauhala sanoo, että viime kuussa sitä tuli vieläkin enemmän. Määrässä ovat mukana kotitalouksien pienet ja suuret kodinkoneet sekä kylmälaitteet, kuten jääkaapit ja pakastimet. Sen lisäksi päälle tulevat puhelimet ja tietokoneet.
– Nopeasti arvioiden meille tuodaan noin 13 laitetta vuorokaudessa.
Asiakkaille laitteen tuominen ei maksa mitään, eikä se sisällä ostopakkoa. Rauhala huomauttaakin, että kuluttajat maksavat kierrätyksestä siinä vaiheessa, kun he ostavat sähkö- tai elektroniikkalaitteita.
Kierrätyslaitteiden hakemisesta ja kierrättämisestä vastaa Kuusakoski oy, joka pystyy Rauhalan mukaan hyötykäyttämään pois heitettyjen laitteiden materiaalista 98 prosenttia.
– Se on todella arvokasta, kun ajattelee, miten paljon esimerkiksi mineraaleja laitteisiin nykyään tarvitaan.