…talouskasvua, talouskasvua, talouskasvua…

0

Loimaan vuokra-asunnot laina ei korjaa yhtiön tilannetta. Vuoden päästä on sama tilanne eli tili tyhjä. Homman korjaa toiminnan kilpailutus ja vuokrien nosto. Tosin pelkkä kilpailutus säästää 200-300 tuhatta euroa vuodessa (maksetaan vain tehdystä työstä).

Kimmo Kannisto ps

 

Nyt saatiin esimakua ilmastonmuutoksen vaikutuksista näillekin seuduille. Asia on ollut tiedossa jo vuosikausia, mutta sillä ei ole mitään vaikutusta kenenkään toimintaan, ei täällä eikä missään muuallakaan. Ihan samalla tavalla kuin ennenkin lennellään monta kertaa vuodessa ties minne, kun ollaan niin loman tarpeessa, ajetaan joka paikkaan autolla, tilataan kaikenmaailman krääsää maailman ääristä ja syödään lihaa napojen täydeltä. Ja viralliset puheet toitottavat talouskasvua, talouskasvua, talouskasvua.

hoidetaan se luonto sitten joskus toiste

 

Mistä Nää loimaalaiset on saaneet ajokortin, postimyynnistä vai. Ei näytä jarrutkaan toimivan, kun ei pysähdytä vaan ajetaan melkein päälle. Kaks eri kertaa tänään ja molempien autojen ratissa joku vanha ukko. Jos ei osaa ajaa jättää auton kotiin. Ja sit näytetään vasta vilkkua kun jo käännytään.

Menkää uudestaan autokoulun!

 

JÄTÄ VASTAUS

Kirjoita kommenttisi!
Kirjoita nimesi tähän