Hurrikaani joulutauolle hyvistä asetelmista

0
Päävalmentaja Olli Kuoksalla (vasemmalla) on ollut monta syytä juhlia joukkueen kanssa mennyttä syyskautta.

LENTOPALLO Hurrikaani-Loimaan syyskausi lentopallon miesten Mestaruusliigassa on ollut kaksijakoinen. Kun mestaruuden voittanut joukkue uusiutui keväällä rajusti, joutui valmennus paikkaamaan menetyksiä peräti viidellä ulkomaalaispelaajalla. Missä tahansa joukkueessa, kun vaihtuvuus on näin rajua, se joutuu luomaan uuden pelillisen identiteetin ja tavan pelata.

Päävalmentaja Olli Kuoksa on moneen kertaan syksyn aikana muistuttanut, että nyky-Hurrikaani vaatii malttia ja aikaa, jotta pelitapa saadaan jokaisen pelaajan takaraivoon.

– Uuden joukkueen kanssa on aina työtä. Ja ulkomaalaispelaajat tulivat vasta myöhäisessä vaiheessa Loimaalle, joten pelitavallisten asioiden kehittäminen on ottanut paljon aikaa. Ja koen, että joukkueessa on vieläkin paljon enemmän potentiaalia, mitä ollaan nähty.

Kuoksa ei kuitenkaan synkistele, vaikka peli ei valmentajan mukaan vielä kaikilta osa-alueilta valmista olekaan. Hän muistuttaa, että joukkue pääsi joululomalle seitsemän liigaottelun voittoputkessa ja sarjasijoitus on talven lähestyessä parantunut koko ajan.

– Pitää olla tyytyväinen siihen, että ollaan voitettu pelejä, vaikka oma peli ei vielä kaikilta osin kunnossa olekaan. Tilastoja tutkimalla voidaan todeta, että meidän hyökkäys- ja jatkopallopelaaminen on tällä hetkellä liigan parasta.

Tällä kaudella Mestaruusliigassa pelataan nelinkertainen runkosarja ja sen päätteeksi pudotuspelit paras seitsemästä -systeemillä. Toisin sanoen, pudotuspeleissä etenee jatkoon neljällä voitolla.

– Uskoisin, että tänä vuonna sarjasijoituksella ei ole niin suurta merkitystä. Enemmänkin, mikä joukkue pääsee terveenä ja fyysisesti valmiina pudotuspeleihin, on vahvoilla.

Toista kauttaan Hurrikaanissa pelaava, kapteeni Nuutti Niinivaara on ollut alkukauteen tyytyväinen. Niinivaaran viime kausi päättyi loukkaantumiseen joulukuussa. Tämän takia hän osaa arvostaa, että on saanut pelata alkukauden terveenä.

– Ollaan hitsauduttu joukkueena kauden aikana hyvin yhteen. Pelillisesti saatiin pelaamiseemme tasaisuutta viime kierroksilla ja onnistuttiin rutiinilla voittamaan ennalta heikommat joukkueet. Itse olen erityisesti iloinen siitä, että olen pystynyt pelaamaan terveenä ja välttänyt loukkaantumiset. Sitä arvostaa nyt, kun on ollut hiljattain puoli vuotta poissa kentiltä juuri loukkaantumisen takia.

Niinivaara luonnehtii joukkuetta henkisesti sitkeäksi, mikä venyy tarvittaessa.

Tällä hetkellä Mestaruusliigan paremmuutta on vaikea vertailla pelkästään tuijottamalla sarjataulukkoa. Joukkueilla on eri määrä pelejä pelattuna, mutta Hurrikaanin ottelukohtainen pistekeskiarvo on hyvä. Samalla loimaalaiset ovat parantaneet pelaamistaan eniten liigassa. Ja se tietää hyvää, kun vuodenvaihteen jälkeen alkaa kevätkierros. Kuoksalla ja apuvalmentaja Juha Lönnqvistillä on taito virittää joukkue kevään mitalipeleihin kuntoon, joten sen suhteen ei ole mitään hätää.

Yksittäisistä pelaajista Camden Gianni on osoittanut, että hän pystyy syöttö- ja hyökkäyspelaamisella tyrmäämään lähes yksin vastustajan. Ihan hetkeen ei Hurrikaanissa ole Giannin kaltaista syöttökonetta ollut. Amerikkalaisen lisäksi Zachary Hollands on yksittäisistä pelaajista parantanut alkukauteen verrattuna eniten pelaamistaan. ”Vain” 186-senttinen yleispelaaja on viimeisissä viidessä pelissä ollut loimaalaisten tehokkaimpia hyökkääjiä. Kanadalainen on tuonut joukkueeseen vastaanottovarmuutta lisää, mikä on pudotuspelejä ajatellen iso apu.

Kun tammikuu alkaa, starttaa Hurrikaanin osalta kevätkierros välittömästi kovalla otteluruuhkalla. Ensin 2.1. Suomen cupin välierässä Loimaalle saapuu Kuortaneen valmennuskeskuksen joukkue, 5.1. Loimaalle saapuu Akaa-Volley, 8.1. on vuorossa kotipeli Karelian Hurmosta vastaan ja 13.1. Hurrikaani isännöi Valepaa. Eli neljä peliä yhteentoista päivään. Sen jälkeen ottelutahti hiukan rauhoittuu, ja valmennuskaksikko Kuoksa-Lönnqvist pääsee jälleen keskittymään laadukkaaseen harjoitteluun.

Maaliskuun puolivälissä on viimeistään selvää, miltä sijalta Hurrikaani lähtee puolustamaan mestaruutta.

JÄTÄ VASTAUS

Kirjoita kommenttisi!
Kirjoita nimesi tähän