Hurrikaani–Karelian Hurmos 3–1 (25–21, 10–25, 25–20, 25–17).
LENTOPALLO Hurrikaani-Loimaa isännöi sunnuntaina hyvän tahdon ottelua, jossa sen vastustajaksi saapui Karelian Hurmos Joensuusta. Vaikka joensuulaisvieraat olivat sarjataulukossa sijalla seitsemän, joukkueen iskukyky tiedettiin ennakkoon. Varsinkin viime peleissä Hurmos on osoittanut, että sen pelaaminen on mennyt hurjasti eteenpäin alkukaudesta.
– Pikkuhiljaa pelissämme on loksahtanut palasia kohdalleen. Odotan innolla, kuinka paljon kehitystä tulee kevääseen mennessä, Hurmoksen päävalmentaja Daryl Tay kommentoi.
Parhaimman muistikuvan pelin tasosta Hurmos jätti toisessa erässä, jossa se lähes tyrmäsi kotijoukkueen. Altavastaajana pelannut Hurmos teki kaikkensa kiusatakseen ennakkosuosikkia. Ja siinä vieraat onnistuivat hyvin.
Hurrikaani aloitti ottelun edellisen ottelun tapaan tehokkaasti: se tyrmäsi vastustajan totaalisesti syöttöruudussa. Camden Giannin neljä ässää ja Matt Westin yksi ässä antoivat ensimmäisen erän voitolle alkusykäyksen. Hurmoksen pelaaminen ensimmäisessä erässä ei luvannut paljoa jatkon kannalta, mutta toisessa erässä ottelun kulku muuttui totaalisesti. Isoin ero tuli joukkueiden välillä jatkopallopelaamisessa, jossa Hurmos oli tehokas. Niko Haapakoski ruokki fiksusti ja tehokkaasti joukkueen laitureita, joista erityisesti Ben Harrington (17 pist.) osoitti pelimiehen elkeitä.
Pitkän erätauon jälkeen Hurrikaani marssi ammattimaisella asenteella parketille.
– Välillä urheilussa toinen joukkue on parempi. Ja samalla vastoinkäymiset kuuluvat urheiluun. Tapa, jolla tulimme kolmanteen erään, oli meiltä ammattimainen, Hurrikaanin päävalmentaja Olli Kuoksa kiitteli.
Kolmannessa ja neljännessä erässä isännät löysivät avauserän kaltaisen syöttöhurmion. Vaikka puhtaita ässiä ei enää syntynyt liukuhihnalta, syöttö sysäsi Hurmoksen vastaanottopelaamisen vaikeuksiin. Ja sen jälkeen Haapakosken pelinrakentelu vaikeutui huomattavasti. Lopulta joensuulaisten hyökkäysratkaisut olivat liikaa Harringtonin ja hakkuri Ivan Fernandezin (14 pist.) varassa. Ottelun edetessä alkoi joensuulaisten moottorista loppua bensa. Edellisen päivän ottelu Sastamalassa alkoi näkymään joukkueen otteista helppoina virheinä ja turhautuneisuutena.
Hurrikaanille kotivoitto oli kolmas putkeen. Samalla se paranteli asemiaan Mestaruusliigan sarjataulukossa, jossa se nousi kolmanneksi tasapisteisiin Savo Volleyn kanssa. Sarjataulukkoa tärkeämpää on se, että joukkue on nostanut pelillistä tasoaan huomattavasti alkukaudesta. Giannin syöttö kylvää tällä hetkellä kauhua jokaisessa liigajoukkueessa, ja West on pelannut nyt useamman vahvan pelin peräjälkeen.
Alkaneella viikolla Hurrikaanilla ei ole vapaa- ajan suhteen ongelmia. Kuoksa tiivisti joukkueen seuraavien viikkojen arkirytmin osuvasti: Valmistaudutaan, pelataan ja levätään.
Hurrikaani pelaa keskiviikkona Suomen cupin puolivälieräottelun Hirvihovissa Vantaa Ducksia vastaan, perjantaina Kupittaalla vastassa on Tuto Volley ja sunnuntaina Loimaalle saapuu Raision Loimu.