Yle uutisoi keskiviikkona, että muovinkeräys on heikentänyt jätteen polttokelpoisuutta. Kun luin juttua pidemmälle, selvisi, että ongelma onkin biojäte, joka muodostaa nykyisin sekajätteestä noin kolmanneksen. Märkä biojäte ei pala hyvin. Ehkä ongelma ei siis olekaan muovin kierrättäminen vaan biojätteen kierrättämättömyys.
Omasta biojätteestäni suurin osa on kahvinpuruja. Syön melkein kaiken kuorineen, eikä biojätettä tule paljon. Espanjalainen aupair-perheeni käytti vanhat kahvinpurut tekokukkien “multana”, mutta itse en ole vielä löytänyt sopivaa kierrätyskäyttöä puruille. Ehkä Suomen Kasviöljykierrätys keksii puolestani ratkaisun. Loimaalainen yhtiö selvittää, miten rasva voidaan uuttaa poroista, joita voitaisiin hyödyntää toisessa tarkoituksessa esimerkiksi maanparannuksessa (LL 12.12.).
En ehdi korjaamaan ja hyödyntämään vanhoja materiaaleja jatkuvasti uudelleen, joten annan mieluusti muiden keksiä aidosti hyödyllisiä käyttötarkoituksia jätteilleni. Pelkästään ruokapakkaukset aiheuttavat usein enemmän jätettä kuin mitä pystyn hyödyntämään omassa kodissani, eikä minua innosta materiaalien uusiokäyttäminen ilman päämäärää. Monia kotien materiaaleja voisi toki käyttää hyödyksi uudelleen ja niinhän ihmiskunta on aina tehnytkin – chileläiset tuttavani pitivät itsestäänselvyytenä, että rikkinäinen pannunkahva liimattiin uudestaan paikalleen ja vaatteet ja tavarat korjattiin, sillä suurimmalla osalla ei ollut varaa korvata rikkinäistä uudella.
Joulun alla kodin kierrätyspiste muuttui aarreaitaksi. Juuri kun olin todennut, etten välitä näpertelystä, löysinkin joulupaperien korvikkeet omista kierrätysroskiksistani. Läpinäkyvä muovipakkaus toimitti sellofaanin virkaa, sanomalehtipaperista sai kivan rustiikkisen lahjapaperin ja leikkasin vanhoista pahveista nimikortteja. Kiireetön pakkaaminen rauhoitti mielen jouluun ja tuntui juhlavalta saada rauhoittua tekemisen äärelle.
Lupa höveliyteen erottaa juhlan arjesta. Jos ylimääräinen kulutus ei rajoitu harvoihin juhliin, vaan kuuluu kaikkiin vuodenpäiviin, se ei tunnu erityiseltä. Silloin juhlavuus ei synnykään satsaamalla enemmän materiaa erityisiin päiviin, vaan tekemällä jotain toisin. Lisäämällä pyhien pyhyyttä, ehkäpä jopa luopumalla ja karsimalla. Uuteen vuoteen liittyy usein suunnitelmien ja lupauksien tekemistä seuraavalle vuodelle, mutta niitä voi olla aika vaikeaa toteuttaa, jos aikataulu on jo valmiiksi hektinen. Tilan tekeminen niin fyysisesti kuin henkisesti voi mahdollistaa uusien perinteiden, rutiinien ja ihmissuhteiden syntymisen.
Millaista olisikaan minimalistinen jouluvietto? Lahjoja, mutta ei ylenpalttisesti. Joulupöytä ilman ähkyä. Satsaus laatuun määrän sijaan. Jätteetön joulu kuulostaa vielä utopistiselta, vaikka kiertotalous kehittyy. Jätteen polttokelpoisuudesta uutisointi kielii jo muutoksesta: kaatopaikan sijasta suurin osa jätteistä päätyy nykyään polttoon. Tulevaisuudessa yhä useammat jätteet päätyvät uusiksi materiaaleiksi.
Emilia Voltti