Yllämainittuihin ehtoihin olen täysin tyytyväinen.
Oripäässä, 14 p. helmikuuta 1925.
Vilho Lundström
Kun Suojalan kohtalosta alettiin tässä taannoin puhumaan, Eila Lundströmin mieleen tuli, että heillä on tallessa sitä koskevia papereita. Ja niin oli.
Nyt paperit on nätisti levitettynä pöydälle hänen kotinsa keittiössä. Kauppakirja kertoo koukeroisella käsialalla, että Vilho Lundström on myynyt omistamastaan Pispalan tilasta Oripään pitäjän Oripään kylästä tonttimaan Oripään suojeluskunnalle ikuiseksi omaisuudeksi.
Tontille kohosi talkoovoimin vuonna 1926 Suojala, joka tuhoutui tulipalossa 1941. Nykyinen rakennus valmistui samana vuonna.
– Ajattelin, että tämä olisi nyt ajankohtainen, kun Suojalasta on niin paljon puhuttu, hän pohtii.
Suojalan omistaa Seuraintalo Oripään Suojalan Kannatusyhdistys, jonka muodostavat MTK-Oripää, Oripään VPK, Oripään Urheilijat, Oripään maamiesseura sekä Oripään maa- ja kotitalousnaiset.
Oripään tekninen lautakunta on aiemmin asettanut Suojalan käyttökieltoon ja antanut sille purkutuomion. Lisäksi lautakunta oli esittänyt kiinteistön ostamista kunnalle yhdellä eurolla (LL 29.10.), mutta kunnanhallitus palautti asian takaisin lautakuntaan purkukustannuksien selvittämistä varten (LL 14.11.).
Kiinteistön omistava Suojalayhdistys on varaton, joten se ei pysty vastaamaan rakennuksen purkamisesta. Suojalaan tehtiin viranomaiskatselmus lokakuussa. Sen pohjalta vaihtoehtona on pidetty ainoastaan purkamista rakennuksessa ilmenneiden vaurioiden perusteella.
Allekirjoituspäivänä helmikuussa 1925 tämä niinsanotussa Murron pellossa sijainnut tontti oli merkitty paaluilla. Pituutta tontilla oli 67 metriä ja 80 senttiä ja leveyttä 33 metriä 70 senttiä.
Kauppahinnaksi oli sovittu 60 markkaa, ja se oli heti kuitattu. Ostajaa vannotettiin kauppakirjassa aitaamaan tontti ja ojittamaan se, mutta kerrottiin myös, että ostaja saa nauttia tontin eteläpuolella sijaitsevasta tiestä, kunhan huolehtisi myös sen kunnossapidosta. Tontin erottamiskustannukset määritettiin jäämään ostajalle, joka sai tontin heti haltuunsa.
Suojeluskunnan puolesta kauppakirjan allekirjoittivat Erkki Uotila, Wilho Selim Kotala ja Santeri Kössi. Todistajina olivat F.R. Kujala ja M. Rannanpää.
– Tässä on yhdellä vielä puumerkki, Eila Lundström huomaa lähes satavuotiaasta asiakirjasta.
Eila Lundström täyttää uudenvuodenpäivänä 95 vuotta, mutta muistaa Suojalan vasta vuodesta 1952, jolloin hän tuli Oripäähän puolisonsa Antti Lundströmin myötä. Suojalan tontin myynyt Vilho Lundström oli Antin isä.
Suojala on ollut elämässä mukana vaikka miten monin tavoin.
– Olen ollut siellä elokuvissa ja maatalousnaisilla siellä oli juhlia, joissa olin keittiössä töissä tietysti.
Oli huutokauppoja ja milloin minkäkin yhdistyksen järjestämiä tapahtumia tansseista alkaen.
– Joo, siellä oli tansseja ja orkestereita, äitinsä luona käymässä oleva tytär, Maija Muhonen huikkaa muistonsa keinustuolista ja kertoo, että on pikkutytöstä saakka käynyt Suojalassa – ehkä pyhäkoulukin pidettiin siellä talonmiehen asuntolassa, hän pohtii.
– Sitten oli niitä bingoja, joissa partolaiset piti buffettia. Bingoajia oli sali täynnä ja eteinenkin täynnä.
Ja näyttelyitä oli, ainakin käsityönäyttelyt muistuvat heti mieleen. Kastemekkoja ja kansallispukuja oli näytillä ja esimerkiksi kansalaisopiston näyttelyitä naiset muistavat.
Ja entäs ne nuutinpäivään liittyvät pörrötanssit!
– Sain kerran palkinnonkin, kun olin isännän diagonaalipuku ja pussihousut päällä ja heilutin Maijan minulle Amerikasta tuomaa nahkaista hevospiiskaa, Eila Lundström nauraa.
– Aina odotettiin, että Suojalassa jotain tapahtuu. Ja aina sinne meni väkeä, kun siellä joku vaikkapa tanssit järjesti.
Hän muistaa miehensäkin kertoneen, että koko piha oli täynnä hevosia, kun isännät tulivat tansseihin.
Sekä Suojalan että myös seurakuntatalon kohtalo surettaa – maan tasalleko nyt kaikki vaan?
– Kohta ei ole mitään paikkaa missä kokoontua, kun seurakuntatalo ja kaikki menee täältä, Eila Lundström miettii.
Seurakuntataloa hän sanoo ainoaksi paikaksi, jossa voi pitää hautajaisia ja syntymäpäiviä.
– Aika sukkelaa, hän pohtii sitä, miten Suojalaa nyt eurolla myydään ja odottaa keskustelua aiheesta.
Ja pilke silmäkulmassa sanoo, ettei viitsi sitä takaisinkaan kyllä ostaa.
– Kun en tarvitse maata, enkä seuraintaloa.