Jokainen voi katsoa peiliin. Sen verran meillä on ”yhteistä” omaisuutta, joka on nyt mädäntymässä käsiin tai vähintään rapistumassa. Vähintään sisäilmaongelmia on niin kuntien, seurakuntien kuin yhdistystenkin kiinteistöissä, ja esimerkiksi Oripään kirkon lattianalusen sanotaan olevan peräti laho ( LL 14.11.).
Moni on ymmällään – miten näin pääsi käymään. No, rahanreikiä on kaikilla muutenkin vaikka kuinka ja kiinteistöjä paljon. Väki on vähentynyt tai siirtynyt pitämään tilaisuuksiaan muualle. Talkoolaisille on kysyntää muuallakin kuin huonokuntoisten rakennusten ylläpitäjinä ja korjaajina – varsinkin kun neuvoja ja neuvojia riittää katsomossa, mutta vasaranvarteen ei ole tunkua.
Kun ei pidetä, tai ei pystytä pitämään huolta tai odotetaan kiinteistöjen kohtalosta päättämistä kyllin kauan, luonnonvalinta, eli esimerkiksi vesiputken paukahdus karsii sitten kiinteistöt.
Alastaron seurakuntatalo -keskustelutilaisuudessa kävi esimerkiksi selväksi ( LL 5.12.), että seurakuntalaiset kuuitenkin odottavat tietoa ja mahdollisuutta osallistua heille läheisen kiinteistön kohtalon määrittämiseen.
Eniten näytti tuohduttavan se, että tietoa keskustelutilaisuudesta ei ollut jaossa edes kaikissa seurakunnan omissa kanavissa. Dokumentteja talosta tehdyistä tutkimuksista olisi yleisössä myös haluttu lukea, mutta niitäkään ei ole ollut yleisessä jaossa ja tilaisuudessa todettiin, että ne on hankala jopa saada seurakunnan nettisivuille.
Julkisessa päätöksenteossa ei pitäisi tarvita perustella sitä, miksi joku on julkista. Salaus, tai julkistamatta jättäminen sensijaan tarvitsee perustelut.
Ihmiset kiinnostuvat, kun se heille mahdollistetaan.
Keskustelutilaisuutta suunnitelmista yhdistyä rovastikunnan kokoiseksi seurakunnaksi ( LL 12.10.) odotellessa.