Konserttipäivä kirkastui aamusumun jälkeen aurinkoiseksi pakkaspäiväksi. Heimolinna odotti yleisöä tulevaksi kuvastuen torneineen talvista taivasta vasten. Mietin lähestyessäni taloa rakennuksen ikää. Ensi vuonna juhlitaan Heimolinnan 100-vuotisjuhlaa. Miten monena talo onkaan palvellut loimaalaisia, ja miten monet vierailijataiteilijat ovat saaneet esiintyä sen näyttämöllä kotikaupungin kulttuuriharrastajien lisäksi. Vuonna 1987 Heimolinna saneerattiin kulttuuritaloksi, hankittiin samettipäällysteiset tuolit, samettiverhot ja äänen toistoakin parannettiin.
Nyt Waau! -konsertti kuitenkin pääasiana. Käsiohjelma kertoi neliäänisen kuoron johtajaksi Mekku Mutalan, jonka johdolla 21 naista taipui vaikka mihin. Sen saimme yleisönä todeta. Heleät sopraanot ja lämpimän tummat altot saivat luotua tunnelman lauluihin, kuhunkin erikseen. Melodisen sointuva Vain rakkaus -laulu hehkui punaisena ruusuna mustien pukujen rinnassa ja raisun rytminen afrikkalainen kansanlaulu sitten, miten paljon työtä opetella sanat, miten rytmi ja laulaa sillä innolla ja antaumuksella. Mekku itse lähes tanssi ja kuoro intohimolla mukana.
Ohjelmistosta löysin ainakin kaksi laulua 90-luvun Naislaulajien ohjelmistosta, jolloin sain itsekin olla laulamassa ykkösaltossa. Isoisän olkihattu ja Vem kan segla … Loimaalaisen säveltäjän Viljo Marttilan Punaiset lumpeet oli uusi kuuleminen. Se on mielenkiintoinen muistutus loimaalaisesta monipuolisesta kulttuurin luovuudesta. Sanat ovat Ulla Ylisen ja sovitus Sari Jokelan.
Jostain nappasin Mekun lauseen. ”Jokainen kuoro on omannäköisensä”. Olen samaa mieltä. Kuoron toiminta rakentuu laulajiensa ja johtajan mukaan. Kun ympärillä oleva yhteiskunta muuttuu, tapahtuu kuorossakin, sävyissä ja sisällöissä erilaisia korostuksia. Kaikki muutokset vaikuttavat osallistumiseen ja tekemiseen. Jokaisella kuoronjohtajalla on oma sisäinen palonsa musiikin, laulujen sisällön valinnassa, mutta myös perinteen kuljettamisessa tuleville polville.
Tämä kaikki on luonnollista ja tarpeellista. Tutkijoiden mukaan laulu on aina ollut ihmisessä. Ääntelystä syntyi huhuilu, hyräily, laulu – kehtolaulukin. Laulu ja sen tulkinta on viesti tunteesta ja lopulta esteettinen arvo. Laulussa ovat osaset: sävel, sanat ja rytmi, sydämen syke ja keinuva poljento, joista syntyy lopulta kokonainen lauluteos, joka kerta hieman eri. Laulu on ollut läsnä kaikissa kulttuureissa. Naisen laulukin. Näin kirjoittivat tutkijat. Näin voi ajatella jokainen kuorossa laulanut.
Kiitos Mekku ja ihanat Naislaulajat.
Loimaan Naislaulajat -kuoro on Sulasolin ja Suomen Naiskuoroliiton virallinen jäsen. Naislaulajien puheenjohtajana toimii Irmeli Nurmi, sihteerinä Anna-Maija Tilkanen ja rahastonhoitajana Leena Ala-Nissilä.
Jo vuonna 1878 Uusi Suometar kertoi Loimaalle perustetusta yhdistetystä lauluseurasta nais- ja miesäänille. Myöhemmin Loimaalle perustettiin lukuhuoneiden yhteyteen useita lauluseuroja. Maakunnallisten laulujuhlien ja nuorisoseurojen syntymisen myötä laulukuorojen määrä kasvoi edelleen. Loimaan naiskuorokehitys kulki Kauppalan ja Lottakuoron kautta vuodesta 1926 alkaen sodanjälkeiseen aikaan, jolloin perustajat Aino Nuroma ja Annikki Pietarinen kokosivat laulajat nimeten ryhmänsä Loimaan Naiskuoroksi. Kuoron esiintyminen tapahtui 6. joulukuuta vuonna 1944. Laulut oli valittu ” elvyttämään toivoa kotimaan parempaan tulevaisuuteen”.
Kuorot syntyvät, muuttuvat ja joskus hajoavat. Johtajia menetetään. Onneksi uusia innostujia syntyy ja laulajat haluavat laulaa. Ryhmä kuorossa aiemmin laulaneita naisia päättivät perustaa kuoron 12. marraskuuta 1979, syntyi Loimaan Naislaulajat kuoro johtajanaan Kaarina Kaaprola ja mukana oli 11 muuta jäsentä. Nyt ollaankin juhlineen kuoron juurilla.
Vuosi 1999 oli 20-vuotisen toiminnan juhlan ja historiikin julkaisuvuosi. pieneen kirjaseen on kirjoitettu Loimaan siihenastisten naiskuorolaulun historiaa ja säilyneitä valokuvia kuorojen toiminnasta. Oman kuoron toiminta ja sisällöt kirjoitettiin kuitenkin tärkeimmäksi painottuen.
Loimaan Naislaulajien kuoronjohtajina ovat toimineet Kaarina Kaaprola 1979–1986, Margarita Yli-Nissilä 1986–1989, Riikka Jaakkola 1989–1995, Tiina Vuorisalo 1995–1996 – Tiina pelasti kuoron, kun odotettiin Sarin opiskelun kuorovaihetta, kirkkomusiikissa.
Sari Mäkinen (Kuusela) 1996–2011, Sanna Ketola syksystä 2011–2013, Armi Haatanen syksystä 2013–2022, jonka jälkeen Mekku Mutala vuonna 2022 syksyllä aloitti Naislaulajien kanssa. Mekulla on myös toinen kuoro johdettavanaan, musiikkiopiston lastenkuoro.
Loimaan Naislaulajien 45-vuotisjuhlakonsertti kertoo elävästä ja innostuneesta harrastuksesta, joten haluan onnitella ja kiittää Mekkua ja kuoron kaikkia laulajia sykähdyttävästä elämyksestä toivottaen onnellista joulunaikaa ja iloista uutta lauluvuotta 2025.
Anna-Liisa Kastio
ykkösaltto evp