Pemamek lomauttaa ja vähentää maksimissaan yhdeksän

0

LOIMAA Hitsaus- ja tuotantoautomaatiota valmistavan loimaalaisen Pemamek oy:n koko henkilöstöä koskevat muutosneuvottelut päättyivät maanantaina.

Toimitusjohtaja Juha Mäkitalo kertoo yhtiön vähentävän maksimissaan yhdeksän työntekijää. Kysymykseen irtisanomisten kohdentumisesta hän sanoo niiden koskevan kaikkia henkilöstöryhmiä.

– Katsotaan, aika pian nämä tarkentuvat.

Lisäksi yrityksessä alkavat kiertävät lomautukset, jotka kestävät maaliskuun loppuun saakka ensi vuonna. Lomautukset koskevat koko henkilöstöä.

Mäkitalo muistuttaa, että lomautusten aikanakin tehtaalla on koko ajan henkilöstöä noin 80 prosenttia kokonaisvahvuudesta. Jouluviikolla ja ensi vuoden ensimmäisellä viikolla tehdas on tarkoitus pitää kiinni.

Pemamekilla on lähes 400 työntekijää. Mäkitalo kertoo, että henkilöstölle muutosneuvotteluiden tuloksesta tiedotettiin maanantaina.

Toimitusjohtaja luonnehtii yrityksen tarjouskantaa edelleen hyväksi, mutta päätökset eli kauppojen toteutuminen on alkanut paikoin venyä siitä, mihin on totuttu parin viime vuoden aikana.

– Myös joillain asiakkailla on ollut rahoitusvaikeuksia.

Mäkitalon mukaan kehitys alkaa näkyä Pemalla erityisesti tuotannon puolella, jonka kuormitus laskee ensi vuoden alkupuolella.

– Emme pysty tarjoamaan työtä kaikille, hän arvioi ja muistuttaa, että kuormitusta on kuitenkin kaiken aikaa, nollassa ei olla.

Pemalla on pitkiä projekteja ja tietty eritahtisuus näkyy Mäkitalon mukaan muun muassa siten, että yrityksen monilla osastoilla on yhä kiire, esimerkiksi maailmalla asennushommissa työskentelevillä.

Pemamek laajensi tehdastaan pari vuotta sitten.

Yhtiön työntekijämäärä on kasvanut tuntuvasti. Mäkitalo arvioi työntekijämäärän kasvaneen 150–200 hengellä parin viime vuoden aikana.

– Olemme nostaneet aika paljon tasoa siinä, mihin pystymme.

Yhtiö on kaksinkertaistanut liikevaihtonsa viimeisen parin vuoden aikana, ja se oli noin 129 miljoonaa euroa viime maaliskuussa päättyneellä tilikaudella.

Vienti muodostaa 94–95 prosenttia yrityksen liikevaihdosta. Viennistä noin puolet suuntautuu Eurooppaan ja loput muualle maailmalle.

 

Juttua on tarkennettu klo 8.53 tehtaan aukiolon osalta.

JÄTÄ VASTAUS

Kirjoita kommenttisi!
Kirjoita nimesi tähän