Välillä on vaikea kirjoittaa päätöksenteosta niin, että asiat ja keskustelu tuntuvat merkitykselliseltä eikä tekniseltä kokouskangerrukselta tai poliittisten ryhmien juupaseipäs-väännöltä. Yleensä merkityksellisyys löytyy sieltä mistä rahakin.
Kiinteistöosakeyhtiö Loimaan Vuokra-asuntojen lainoituskiistassa on (jälleen kerran) kyse siitä, kenen kukkarolla käydään.
Pääomalainaa vastustavat näkyivät tulkitsevan lainan valtuustossa (s. 5) niin, että kaikki kaupunkilaiset maksavat kaupungin antaman lainan kautta kaupungin asunnoissa vuokralla olevien vuokriin piilotukea – suorimmin sen sanoi Olavi Suominen, joka arveli, että vuokra-asuntoyhtiö ajattelee kaupungin antamaa lainaa lainana, jota ”ei tarvitse koskaan maksaa takaisin”.
Yhtiön itsensä ottaman tavallisen pankkilainan he näkivät olevan yhtiön kontolla ja siten sen maksajia olevan nimenomaan kaupungin vuokra-asujat vuokrien kautta – eivät siis vaikkapa muissa yksityisen markkinan vuokra-asunnoissa tai omistusasunnoissa asuvat loimaalaiset, joiden oman asumisen maksujen Matti Ylitalo arveli tulevaisuudessa nousevan muutenkin esimerkiksi kiinteistöverojen mahdollisten korotusten kautta.
Usealla suulla muistutettiin/kiitettiin/huokaistiin valtuustossa, että sopeutustoimiin ei tänä vuonna ryhdytty kaupungin taloudessa.
Vielä.