Ypäjän vuoden 2025 talousarvio kipuaa aavistuksen plussalle

0

YPÄJÄN kunnanhallitus hyväksyi viime viikon kokouksessaan kunnan vuoden 2025 talousarvion sekä taloussuunnitelman vuosille 2026–2027 ja investointisuunnitelman vuosille 2025–2028.

Kunnanhallituksen hyväksymä talousarvio kurottaa reilu 11 000 euroa plussan puolelle. Talous- ja hallintopäällikkö Pirjo-Maarit Hellman toteaa, että tavoitteena oli ylijäämäinen talousarvio ja siihen myös päästiin.

Kunnanjohtaja Tatu Ujula sanoo puolestaan olevansa tyytyväinen paitsi ylijäämäiseen budjettiin myös siihen, ettei veroja tarvinnut nostaa.

Kunnan verotulojen ennustetaan kasvavan tämän vuoden tasosta. Kokonaissumma on talousarvion mukaan lähes 5,1 miljoonaa euroa, kun tänä vuonna verotulojen arvioidaan olevan 4,8. Myös valtionosuuksiin odotetaan pienoista nousua niiden ollessa tämän vuoden arviossa 1,8 miljoonaa euroa ja ensi vuonna noin 70 000 enemmän.

Toimintakulut kasvavat arvion mukaan noin 260 000 eurolla. Nousuun vaikuttaa muun muassa henkilöstökulut ja erityisesti palkankorotukset. Myös aineiden, tarvikkeiden ja tavaroiden oletetaan nousevan. Toimintatuottojen arvioidaan taas laskevan noin 50 000 eurolla tämän vuoden arvioon verrattuna.

Investoinneista on suurimpana ensi vuoden puolella palvelukeskuksen remontti, jota varten on budjetoitu 1,4 miljoonaa euroa. Tekninen johtaja Jouko Käkönen sanoo suunnitelmien olevan valmiina ja tarjouksetkin jo saatu. Hänen mukaansa urakoitsijat valitaan, kun Asumisen rahoitus- ja kehittämiskeskuksen eli Aran avustuspäätös saadaan. Hän arvelee siitä tulevan tietoa joulukuussa.

– Työt on tarkoitus aloittaa vuodenvaihteen tienoilla.

Investointisuunnitelman mukaan palvelukeskuksen entinen hoivaosasto on tarkoitus muuttaa asumisyksiköksi. Samassa yhteydessä saneerataan kodinhoitajien toimitilat, päivätoimintatilat, rakennuksen vesikatto ilmastointi ja ulkopuoliset oleskelualueet.

Lisäksi ensi vuonna on tarkoitus saneerata kaksi kunnan omistamaa rivitaloa Simontiellä. Asuntoja niissä on 14. Julkisivusaneeraukseen sekä ikkunoiden, ulko-ovien ja lukitusten uusimiseen on varattu ensi vuoden talousarviossa 120 000 euroa. Kunnassa aiotaan parantaa ja saneerata ensi vuonna myös muun muassa kaavateitä (100 000 €), vesijohtoverkostoa (100 000 €) sekä viemäriverkostoa (200 000 €).

Kunnanhallituksen hyväksymä vuoden 2025 talousarvio sekä taloussuunnitelma 2026–2027 ja investointisuunnitelma 2025–2028 menevät vielä kunnanvaltuuston käsiteltäväksi ja päätettäväksi.

JÄTÄ VASTAUS

Kirjoita kommenttisi!
Kirjoita nimesi tähän