VARSINAIS-SUOMI Vuoden 2025 maakuntaennusteen tulokset kertovat, että varsinaissuomalaisten yrittäjien talouden kasvuodotukset ovat vielä maltillisia. Kasvuodotukset ovat korkeimmillaan liikevaihdon ja henkilöstön määrän osalta. Huolta aiheuttaa erityisesti kustannusten nousu.
Yrittäjät arvioivat maakunnan yrittäjyysilmapiirin hieman viimevuotista heikommaksi, kun taas kunnan ja yritysten välisen yhteistyön yrittäjät arvioivat säilyneen koko maakunnan osalta yhtä hyvänä kuin viime vuonna.
Yrittäjyysilmapiiriltään parhaaksi seutukunnaksi yrittäjät ovat arvioineet Loimaan seudun.
Kunnan ja yritysten välisen yhteistyön yrittäjät ovat arvioineet parhaaksi Turunmaalla.
Yrittäjien arvioissa paras kunta sekä yrittäjyysilmapiiriltään että kunnan ja yritysten välisen yhteistyön sujuvuudessa on viimevuotiseen tapaan Lieto.
Viime vuoden ennusteen vastauksissa ilmennyt toive paremmista ajoista saa pientä takapakkia, vaikka yritysten liikevaihdon ja kannattavuuden kasvuodotukset ovat nousseet toisena vuonna peräkkäin. Henkilöstömäärän kasvuodotukset laskevat kuitenkin tänä vuonna kolmatta vuotta peräkkäin, ja investointiaikeetkin palasivat vuonna 2023 nähdylle ennätysalhaiselle tasolle.
Myönteisiä kasvunäkymiä voidaan odottaa viimevuotiseen tapaan yritysten liikevaihdon ja henkilöstön määrän kehityksessä, kun saldoluvut ovat edelleen positiivisia. Kannattavuusodotukset ovat edelleen aavistuksen negatiiviset ja investointiaikeet syvällä pohjalukemissa.
Seutukuntakohtainen vertailu osoittaa, että paras vire taloudessa on tänä vuonna Turun seudulla, jossa erityisesti Liedossa ja Kaarinassa talouden kasvuodotukset ovat korkealla. Toimialoista selvästi muita paremmissa tunnelmissa on useiden aiempien vuosien tapaan tietotekniikka-ala.
Ennusteen pohjana oleva kysely tehtiin 20.11.–4.12.2024 internet-kyselynä suomen ja ruotsin kielillä. Kysely lähetettiin Varsinais-Suomen Yrittäjien paikallisyhdistysten 6 694 jäsenelle, joista 10,1 prosenttia vastasi kyselyyn. Varsinais-Suomen Maakuntaennusteen julkaisijat ovat Varsinais-Suomen Yrittäjät ja Osuuspankit.