”Suljetaan kaikki muut sairaalat paitsi Helsinki ja Rovaniemi”

0

Suuret kiitokset sille herrasmiehelle, joka torstaina 9.1. löysi pankkikorttini Prisman lattialta ja vei sen Infoon. Pelastit päiväni.

Tiina

 

Suomen Porvarillinen ja Kapitalistinen Hallitus pyrkii näköjään sekoittamaan ja osin romuttamaan Sairaaloita. Mikäköhän sitten on listalla seuraavana.

Sosialisti

 

yle pimentää ikonisen keskieuroopan mäkiviikon.

Tilalla toisarvoista ohjelmaa

 

Kiitos Maritalle viime sunnuntain jumalanpalveluksesta, sekä lauantain hartauskirjoituksesta. Oli ihanaa, kun otit radiokuuntelijat niin lämpimästi huomioon. Joka hetki tuntui kuin olisi ollut kirkossa mukana.

Sanoma oli sydämeen menevä

 

Kävin juuri Prisman infossa ostamassa lipun lentopallo-otteluun. Olen tottunut siihen, että se maksaa 8 euroa. Nyt se maksoi 16 – siis 100% :n korotus. Ystävällinen myyjä selitti, mistä korotus johtuu. Eipä se auta kuulla ketkä kaikki siitä siivun saavat, tuskin paljonkaan seura, jota haluan kannattaa. Minun lompakostani raha kuitenkin lähtee. Täytyypä selvittää, mitä lippu muualla maksaa tai käyntini harvenevat.

 

Tää sote uudistus on niin hyvä idea, että suljetaan kaikki muut sairaalat paitsi Helsinki ja Rovaniemi ja palkataan 500 uutta johtajaa.

säästöä tulee

 

Täysin tarpeetonta uhoa on se, että Suomen viime sodan tapahtumat ja jopa ihannointi ovat jatkuvasti esillä vaikka sodasta on aikaa ikuisuus. Sen huomaa siitä, että jatkuvasti tehdään uutta viime sotaa kuvaavaa teatteria, elokuvaa, kirjoja ja TV:n välittämiä muistoja siitä. Ja mitä omituisinta tämä kaikki myy hyvin. On onni että oma ajatus maailmani ei suostu ihannoimaan sitä suuta raakuutta ja väkivallalla mässäilyä missään, vaan kartan sitä kaikessa. Sitä kun näkee nytkin joka uutisissa väkisinkin ns. pakkosyöttönä.

Taisto Levo

 

nykymetsästys on autolla ajoa eesstaas pitkin yksityisteitä

 

Nyt, kun hallituksen asettamat leikkaukset astuivat voimaan ja jälleen kerran ja se kohdistui pientuloisiin, lapsiperheisiin, eläkeläisiin joilla pieni eläke ja muut yhteiskunnan huonompi osaiset ja ennen kaikkea nuoret, tulevaisuuden toivot, laitoin itselleni myös tavoitteellisen säästölistan: En lähde etelään aurinkolomalle. En lähde Lappiin hiihtämään. En vaihda autoa, vaan korjaan vanhaa autoani. En teetä mitään urakointia, taloni hyväksi vaan teen itse. En osta mitään ylimääräistä, esim. vanhat vaatteet ok. En käytä paikallisia ostopalveluja, ehkä seuraava kauppa on Lidli johon siirryn, josta ostan tarvittavat. Harmi jäädä pois Prismasta ja Citymarketista kaupoista, niissä hieno henkilökunta. Omia laskelmia, kun tein vanhan Kallion laskuopin mukaan, säästän tosi paljon, mutta säästääkö nykyhallitus, käytännössä, eikö nämä ole valtion verotuloista pois, kun köyhä ei osta ja ei pysty. Eli kun annetaan keppiä ja porkkanaa, iskeekö se loppupeleissä hallituksen omaan nilkkaan, eli verotulot pienevät. En enää äänestämässä käy, viivat on vedetty, se aika on ohi ja taidan viinatkin hakea Tallinnasta, nekin on siellä halvempaa…

Duunari

 

Tommonen varha pitää purkaa. Siellä o liian paljon ahneita pomoja, jotka haluaa vaan nostaa omaa palkkaa ja kaikkien palvelujen hintaa. Nyt on sit vanhusten palveluasunnot kohteena ja vammaisten asunnot. Jos niillä ei oo varaa maksaa vuokria korotuksineen, heitetäänkö ne pihalle? Ihan tosi törkeetä kohtelua. Just nostettiin terveyskeskusmaksut ja sairaalan poliklinikkamaksu ym mistä vaan voi vähän kiskasta rahaa. Varha sekoo vielä omaan näppäryyteensä. Vähennetään sairaaloita ja päivystyksiä, nyt TYKS on ihan täynnä ja hoitojonot pitkiä. Ja ne matkat tosi pitkiä. Entä onko tarpeeksi edes kelatakseja? Entä ehtiikö potilaat ajoissa hoitoon? Haluaako varha päästä eroon kaikista vanhoista ihmisistä vai, ihan alkaa näyttää siltä. Mutta aineella on……sellainen loppu.

 

 

JÄTÄ VASTAUS

Kirjoita kommenttisi!
Kirjoita nimesi tähän