LOIMAAN SEUTU Kun lunta ei ole vielä ihan riittävästi hiihtolatupohjien tamppausta varten, pitää pukea kaunoluistimet tai hokkarit jalkaan ja hypätä luistinradoille ulkoilemaan.
Luistelemaan pääsee ainakin Virttaan montulla, Kaunismäen kentällä, Hirvikoskella, keskuskoululla, Kauhanojalla ja Niinijoella.
– Alastarolla on sen verran huono pohja, että sinne jään saaminen kestää vielä hieman. Kentällä on jonkin verran hiekkasärkkiä, kun siellä on taas vedetty mönkijöillä rinkiä, Loimaan kaupungin liikuntapaikkamestari Jukka Pelli arvioi.
Perjantaina lumisateet haittasivat jäädytystä, mutta ainakin Hirvikoskella kenttä ehdittiin sateiden välissä jäädyttämään.
– Ehkä sinne ei ihan parhailla luistimilla kannata mennä, mutta vanhoilla hokkareilla pärjää hyvin.
Hirvikoskella jäädytystöissä olleet Daniel Saksi ja Anssi Salminen kertoivat, että viikonloppuna jää tulee olemaan hyvässä kunnossa. Seuraavaksi kaksikko oli menossa Alastarolle, mutta iltapäivän lumipyry hidasti töitä.
Kaunismäen kentän jäädytyksestä vastaa Loimijokilaakson Jäähalli oy. Jarmo Sillanpään mukaan kenttä on erinomaisessa kunnossa. Perjantaina Sillanpää teki kentänhuoltoa zambonilla, mutta perustat on tehty letkun kanssa, koska jäänhoitokoneella ei noin vain tuoda kymmeniä kuutioita vettä kaukaloon.
– Me tehdään aina paksu jää, ettei se sitten pienillä hellejaksoilla sula kokonaan. Nytkin pohja oli hyvässä kunnossa, kun päästiin taas jäädyttämään.