– Too rock for country, too country for rock. Blackberry smoke kuvaili musiikkiaan näin, ja se sopii meihinkin aika hyvin, laulaja-kitaristi Jussi Ansio kuvailee keikkalavoille palanneen Diesel Bandin meininkiä.
Bändin jäseniä kiehtoo vahvasti ”punaniskaurpoilun” estetiikka. Ansio korostaa, ettei bändi ole omaksunut amerikkalaisen punaniskakulttuurin asenteita, vaan ainoastaan esteettisen ja soundillisen puolen. Eli flanellipaidat ja haalarihousut jalkaan ja suunta kohti viljapeltoja. Kitara soittaa rytmiä kolmen soinnun voimin ja auringon häikäisyiltä suojaa päähän vedetty stetson.
– Sellaisesta ylituotetusta Nashville-kantrista pysytään mielellään aivan saatanan kaukana. Enemmän katsotaan Chris Stapletonin ja John Morelandin suuntaan, Ansio linjaa ja määrittelee yhtyeen tyylisuunnaksi southern rockin.
– Eikä sinne Nashvillen suuntaan voidakaan olla kallellaan, koska siihen ylituotettuun paskaan tarvitaan aivan pirusti rahaa, bändin rumpali Jyrki ”Jykke” Hakala lisää.
Diesel Band perustettiin vuonna 2009, jolloin Ansio ja basisti Juha Niemelä alkoivat soittelemaan akustista folkiaterapiahengessä. Saman vuoden Suvilehdessä kaksikko teki etsintäkuulutuksen kitaristista ja rumpalista, ja pian orkesteriin liittyi kitaristi Marko Mykkänen, joka toi myös Hakalan mukanaan.
– Muut herroista osasivatkin soittaa oikein hyvin, mutta itse en pätkääkään, Hakala nauraa ja lisää, että nykyään epäonnistuneemmatkin rumpusoolot sopivat täydellisesti keikkameininkiin.
Kolmas kitaristi Iiro Kotiranta liittyi mukaan hieman myöhemmin, kun joukkoon tarvittiin ZZ Topia osaava muusikko
– Tuli kännipäissään luvattua Bar Edgaria pitäneelle Höyrylle (Tuomas Vuori), että totta kai me voimme tulla soittamaan ZZ Top -teemakeikan. Selvinpäin sitten tajuttiin, ettei osata kyllä yhtään ja pyydettiin Iiro hätiin. Hän olikin sitten niin mukava mies, että pyydettiin jäämään vakituiseksi jäseneksi.
Pian viisikko olikin kuvaamassa Rolling under -kappaleen musiikkivideota Loimaan viljavaraston katolla, ja keikkapaikkojakin alkoi löytyä. Vilkkaimpana aikana keikkoja oli 11 kuukaudessa ja bändi lähes eli tien päällä.
– Itsellä alkoi olemaan vähän siinä ja siinä, että oliko ryyppääminen tärkeämpää kuin soittaminen. Eivätkä muutkaan varsinaisesti ihan vähää juoneet. Sitten Marko osti keikkabussifirman ja Juhalla oli pienet lapset, niin homma vähän kuihtui kasaan. Oli perhananmoinen kiire kaikilla, Ansio muistelee.
Treenikämpälle bändi palasi vuonna 2021, jolloin aikaa edellisestä keikasta ja yhdessä soittamisesta oli kulunut kahdeksan vuotta. Treenien tarkoituksena oli muistella keikkasetti edes jonkinlaiseen kuosiin ennen Hakalan järjestämiä iltamia, mutta palaset loksahtivatkin kohdalleen saman tien.
– Biisit olivat sen verran selkärangassa, että vedettiin kaikki ykkösellä alusta loppuun. Huomattiin, että tämähän toimii.
Heti touhu ei ottanut tuulta alleen, mutta pari vuotta myöhemmin Diesel Band palasi toden teolla yhteen. Ajatuksena oli tehdä samaa kuin ennenkin, mutta paremmin. Musiikki kuulostaa nykyään tuhdimmalta, ja vaikka soittajat arvioivat itsekin olevansa nykypäivänä tuhdimpia, on yhtyeen livekunto vähintäänkin rautaisella tasolla.
– Enää ei ole tullut ryypättyäkään vanhaan malliin, jäsenet nauravat.
Ison kunnian nykykunnosta bändi antaa myös keikkatekniikasta vastaavalle Eeli Topparille (LL 18.1.). Osaava miksaaja on keikoilla pakollinen, sen kertoo Hakalakin huomanneensa.
Keikkoja kalastellessa on kuitenkin käynyt selväksi, etteivät asiat ole aivan entisellään. Turun seudulla keikkapaikat ovat hiljentyneet lähes täysin, kun taas Tampereella niin sanotun maakuntasarjan bändeille paikkoja on paljon. Toisaalta niin on bändejäkin, joten keikkamyynti ei sinnekään suuntaan ole helppoa.
– Siihen saa orientoitua, että keikkaa soitetaan paljon vähemmän kuin takavuosina. Toki nykyään ollaan vähän ronkelimpia siinä, että missä soitetaan. Joskus on soitettu jonkun rautakaupan eteisessä, missä ei oikein päässyt tunnelmaan.
Tyhjien rautakauppojen eteiset eivät keikkapaikkana siis kiehdo, tai ainakin palkkion pitäisi olla kunnollinen. Ja jos keikkapaikat ovat kortilla, niin ovat järjestäjien rahatkin. Kun vielä kulut ovat kymmenessä vuodessa tuplaantuneet, on yhtälö kohtalaisen vaikea ratkaistavaksi.
– Miettii, että jos keikalle tulee 30 ihmistä ja pääsylippu maksaa kympin, niin siitä tulee 300 euroa. Siitä, että tämänkokoinen karavaani lähtee mihin tahansa yli 30 kilometrin päähän, pitäisi saada vähintään tonni. Sillä kattaisi teknikon, polttoaineet, autot ja muut kulut ja jäisi ehkä joku siivu vielä itsellekin.
Oman ongelmansa luo myös se fakta, etteivät ihmiset enää notku baareissa. Isot bändit ja tapahtumat vetävät hyvin väkeä, mutta muuten kuulijat pysyvät poissa kuppiloista.
– Ennen oli ihan sama mikä yhtye baarissa esiintyy, kun sinne mentiin kuitenkin juomaan. Nyt valkataan enemmän mihin mennään, ja ennen jonkun bilebändin keikkaa pidetään 30 ihmisen kotibileet jossain Kojonperän perämetsässä, Mykkänen tuskailee.
Keikkarintaman vilkastumista ei helpota myöskään se, ettei bändi ole aivan niin tunnettu kuin ennen taukoa. Ansion mukaan keikkamyyjän löytyminen olisi erittäin hienoa, mutta ymmärtää, että bändin vyöllä pitäisi olla hieman enemmän meriittejä.
– On aika rasittavaa lähetellä sata sähköpostia paikkoihin, joista ehkä yhteen vastataan.
– Toki kun sitten keikoilla vedetään helvetin hyvin, niin ne poikivat helposti lisää mahdollisuuksia. Esimerkiksi Black Devilsin lämmittelykeikka Heimolinnassa oli sellainen, ettei sinne voinut mennä mokailemaan.
Keikkasetistä bändiltä löytyy noin puolitoista tuntia omaa materiaalia, jota on terästetty muutamilla lainakappaleilla. Coverit eivät välttämättä ole radiokanavien tehosoitossa kulutettuja kappaleita, vaan sellaisia, joita bändi itsekin haluaisi tehdä. Mainitut John Moreland ja Chris Stapleton toimikoon hyvinä esimerkkeinä.
– Painotus keikoilla on omissa biiseissä, mutta kun hyviä covereita löytyy, niin miksi niillä sitten ei täydentäisi?
Yhdessä yhtyeessä -sarjassa kerrotaan saviseutulaisista bändeistä/orkestereista/yhtyeistä. Sarjaan sopivista kokoonpanoista voi vinkata sähköpostitse: toimitus@loimaanlehti.fi tai soittamalla: (02) 588 8032.