Tietosuoja on tärkeä asia, ja esimerkiksi kunnissa joudutaan tietenkin vastaamaan siitä, mihin kuntalaisten heille jakamia tietoja luovutetaan. Mutta, kaikkea ei aina tule arvioida isoimpien mahdollisten uhkien kautta.
Osassa kuntia hyvinvointialueen palveluksen siirtyneelle oppilashuollolle sallitaan edelleen koulujen Wilma-järjestelmän käyttö, osassa ei (LL 13.2.).
Vaikka on syytä kunnioittaa koulujen ja opettajien autonomiaa, huono ratkaisu ei olisi sekään, että opetushallitus lausuisi asiasta yleisen ohjeen, kuten jutussamme todetaan. Pienemmistäkin asioista tässä maassa meitä ohjeistetaan.
Toinen ratkaisu on koeponnistaa tietojen jakamisen käytäntö oikeudessa saakka – jos asioista ei päästä neuvottelemalla muuten sopuun, niin nehän ratkaistaan käräjillä, eikö.
Kyse onkin sitten enää siitä, että kuka on rikoksen uhri. Hyvinvointialueen kuraattori tai terveydenhoitaja, joka ei saa tehdä työtään tai ainakin sitä vaikeutetaan? Kunta, joka joutuisi jakamaan tietoa oppilaista hyvinvointialueelle vastoin omaa tulkintaansa tietosuojasta?
Veronmaksaja, jonka rahoja käytetään sekä Wilma-järjestelmään että lippulappusten kuskaamiseen, kun Wilmaa ei saa käyttää? Veronmaksaja, jonka tienaamia euroja käytetään jo olemassaoleviin koulun ja hyvinvointialueen työntekijöihin ja palveluihin sekä mahdollisiin uusiin ja yhä raskaamman tason palveluihin, joita tarvitaan, kun kevyemmissä palveluissa ei päästä tekemään työtä tehokkaasti ja antamaan apua ajoissa? Perhe, jonka lapsesta jaetaan tietoja peräti sellaisille tahoille kuin hyvinvointialue ja sen koulukuraattorit ja terveydenhoitajat?
Vai lapsi, joka ei saa apua?