On esitetty teoria, jonka mukaan Maa olisi mahdollisesti liian kuuma elämälle, jos se olisi kymmenen prosenttia lähempänä Aurinkoa – ja jos taas Maa olisi kymmenen prosenttia kauempana, planeetta olisi jäätävän kylmä. Näin yksinkertainen asia ei tietenkään ole, mutta kun tarkastelee kokonaisuutena sitä, mikä kaikki tekee maapallon elämälle suotuisaksi, ymmärtää helposti, miten sattumanvaraista elämämme täällä on.
Ilmakehän ansiosta täällä on lämpöä, se ei karkaa avaruuteen. Jos Maan kallistuskulma olisi erilainen suuntaan tai toiseen, täällä olisi vielä enemmän äärimmäisiä sääolosuhteita. Kasvihuoneilmiö on juuri sopivalla tasolla: jos se olisi voimakkaampi, täällä myrskyäisi niin kuin Venuksessa, ilman kasvihuoneilmiötä täällä olisi aivan liian kylmä. Myös kiertonopeutemme vaikuttaa lämpötilaan.
On liki sietämätöntä ajatella, miten monesta asiasta on kiinni, että tällä planeetalla on elämää ensinkään. Lontoon luonnontieteellisessä museossa seisoin dinosauruksen fossiilin ääressä ymmyrkäisenä kauan. Olen ajatellut asteroiditörmäyksen jonkinlaisena reset-nappulana, joka on pannut maailmanjärjestyksen uusiksi. Syntyi valtava räjähdys, peruskallio vavahteli, pölypilvi peitti auringon. Pienimmät linnut ja nisäkkäät selvisivät. Ja minä seisoin fossiilin luona 66 miljoonaa vuotta myöhemmin. Eihän sellaista voi käsittää.
Helmikuun lopulla tähtitaivaalla tapahtui jotain harvinaista: kaikki Maapallolle näkyvät seitsemän planeettaa olivat havaittavissa öisellä taivaalla. Merkurius, Venus, Mars, Jupiter ja Saturnus olivat nähtävissä paljain silmin, jos osasi katsoa. Yritin. En tiedä, osasinko tunnistaa yhtäkään, mutta hetki tuntui tärkeältä.
Tähtitaivasta tähyillessäni ajattelin: kannattaako tätä palloa ehdoin tahdoin tuhota?
Jos ihmiskunta yhtäkkiä katoaisi, kasvit ottaisivat vallan yllättävänkin nopeasti. Ensimmäisten vuosien aikana kasvit alkaisivat kasvaa betonin läpi ja villieläimet valtaisivat ne alueet, joilta ne olivat ennen joutuneet väistymään. Muutamassa vuosikymmenessä sillat ja isot rakennukset alkaisivat rapistua, kaduista tulisi jokia. Ilmasto alkaisi puhdistua. Ikään kuin maapalloa huuhdeltaisiin ja tuuletettaisiin. Se on oikeastaan kaunis ajatus.
Satojen vuosien kuluttua rakennukset olisivat kokonaan tuhoutuneet, tuhansien vuosien jälkeen olisimme arkeologisia jäänteitä. Jälkeemme saattaisi jäädä muovia, samoin radioaktiivisia aineita.
Maapallo on muutoksen kourissa. Äärimmäisten helteiden takia jotkin alueet ovat muuttumassa asuinkelvottomiksi. On kuivuutta ja toisaalta tulvia, on hirmumyrskyjä. Ikijää sulaa, merenpinnat nousevat, sademetsät roihuavat. Poikkeuksellisen hyvät olosuhteet elämälle mahdollistava planeetta muuttuu nopeammin kuin lajit ehtivät sopeutua.
Olemmeko itse painamassa reset-nappulaa?
Mira Kreivilä