Hyvät lukijani, kuten (tai ainakin toinen teistä) saatatte muistaa, kerroin varttuneisuuskokemuksistani jo kauan sitten tai ihan liian hiljattain (LL 15.2.) ja ”lupasin” niille jatkoa. Tässä sitä nyt ollaan.
Näin keskiäkäiseksi päästyäni olen huomannut, että aika monen käyttäytyminen on nykyään tavatonta. Varttuneisuuttani en ehkä muista, että olen saattanut ennenkin ihmetellä ihan alkeisasioiden osaamattomuuden yleistymistä.
Vaikka en ihan pula-ajan lapsi olekaan, en pysty käsittämään, miksei valoja osata sammuttaa, kun lähdetään jostain tilasta (kuten uimahallin tms. julkisten rakennusten vessat). Kyllä, tiedän, että perusvalaistus vie sähköä vain hippasen, mutta kun lasketaan yhteen kaikki tyhjiä tiloja osittain rajallisin luonnonvaroin tuotetulla sähköllä tuntikausia turhaan valaisevat lamput, niin johan siitä kertyy sievoinen energia- ja euromäärä.
Miksi pöytäryhmien tuoleja ei laiteta takaisin pöydän alle poistuessa? Miksi kaikkia ovia pitää läimiä kiinni kuin muinaisista Zastavoista noustua? Miksi yleisissä saunoissa ei täytetä löylykiulua, jos se tyhjenee omalla heittovuorolla vaan häivytään ja jätetään kiulu seuraavan saunojan täytettäväksi? Miksi riivotaan, riivataan, sotketaan ja mölistään kaikkialla ja koko ajan? Miksi katsotaan yleisillä paikoilla/joukkokuljetusvälineissä omaa suosikkisisältöä siitä addiktion aiheuttaneesta pienestä ruutuvempeleestä äänet isosti päällä?
Miksei välitetä kielestä? Joskus esimerkiksi tuntuu vaikkapa urheilulähetyksiä tai musiikkikilpailuja seuratessa, että suomessa ei ole enää muita adjektiiveja kuin iso. Iso etappi, iso biisi, iso peli, hommat on isolla, isossa kuvassa, iso päivä, iso rooli, iso askel, iso päätös. Sen päiväistä isottelua, että melkein alkaa jo kaivata haastavaa ja huikeata.
Muutenkin elellään kuin kielellisessä hollituvassa. Taannoin kuulin jopa Rinnakkaisradiossa (Yle Radio Suomi) suuruutta kuvaavat ilmaisut noin kymmenkunta ja suunnilleen kymmenisen.
Puhekielessä tietysti käytetään runsaasti (siis isosti) täytesanoja, mutta onko joku muu huomannut tällaisten rakenteiden yleistyneen radiossa: ”Alexander Stubb, hän on…”, ”Kauppatorin korjaus, siitä tehdään päätös…”?
Vaikka kiittämättömyys onkin yleistynyt (enkä nyt viittaa Trumpin puheisiin), joskus sentään kiitetään. Mutta silloinkin aika usea ei sano ”kiitos” vaan ilmeisesti englannin innoittamana ”kiitos paljon”. Alkuperäiskielessä ilmauksen nyanssi on kuitenkin toisenlainen ja viestii lähinnä vattuuntuneisuutta eikä suinkaan sitä, että sanoja olisi oikein kiitollinen.
Edellä mainitut kielen muutosta kuvaavat seikat ovat silti vain pikkujuttuja, kun kuuntelee nykybiisien minäkeskeisiä tekstejä ja vertaa niitä vaikkapa Vexin, Juicen ja Junnun mestarituotoksiin.
Miten tämän tuntemuksen voisin sanoittaa? No, avaan hieman ennen kuin vien tekstin maaliin.
Hey, broda, joo mä poppaan niiku Avicii
Kusi noussu päähän, siks keltaset lasit, Ali G
Tää mimmi lagaa, soitan sitä niiku basisti
Alla pinkki lada, ne luulee, et ollaa amiksii
(Mouhous: Huppu pääs)
Tämän kolumnin laatimisessa ei ole hyödynnetty tekoälyä, ja arvelen, arvoisat lukijani, että ainakin toinen teistä huokaa nyt, että olisi kyllä kannattanut. Ja toinen teistä saattaa tuhahtaa, että sen kyllä huomaa.
Sampsa Hakala