Uuden Musiikin Kilpailun jälkeen muun muassa Uudenmaan Kokoomusnuoret ilmaisivat huolensa siitä, että Erika Vikmanin kappale Ich komme ei heidän mielestään ole sovelias edustamaan Suomea Euroviisuissa. Onko Suomen euroviisuedustaja todella näin tärkeä asia tämän päivän poliittisessa keskustelussa?
Sosiaalinen media ja uutiskanavat ovat tulvineet jälleen todella merkittävästä aiheesta – Erika Vikmanin UMK-esityksestä. Tässä koko kohussa ärsyttävintä on sen turha politisointi, jota valitettavasti jotkin järjestöt ovat ehtineet jo tehdä. Pelottavaa on se, että koko tämä keskustelu nojaa ajatukseen siitä, että jonkin tahon tulisi voida määritellä, millainen musiikki on hyväksyttävää ja mikä ei. Kun poliittiset järjestöt alkavat kommentoimaan populaarikulttuuria ja taidetta, siirrymme nopeasti jo sensuurin piiriin.
Monet aikuiset ovat perustelleet negatiivisia kommenttejaan Erikasta etenkin lasten suojelemisen perusteella. Jos on sitä mieltä, että saksankielinen etäisesti seksiin liittyvä sanasto on liikaa lapsille, heiltä voi sulkea television. Lapset eivät ole UMK:n, eikä Euroviisujen, kohderyhmää, eikä heidän kuulu katsoa kaikkea, mitä televisiosta tulee. Kommentit saavat myös ihmettelemään, missä nämä lastensuojelijat ovat piilotelleet, kun Käärijä lauloi ryyppäämisestä ja Windows95man sääntöjen rikkomisesta. Vai onko seksi todella näitäkin pahempi asia, josta lapset eivät saisi koskaan kuulla sanaakaan?
Kenties sanoitukset eivät siis olleetkaan paheksunnan syy, vaan provosoivampi osa-alue esityksessä oli Erikan esiintymisasu. On vaikea ymmärtää, miksi asu kuitenkaan olisi kohun aiheuttaja, sillä meidän aiemmat UMK-voittajat ovat pukeutuneet paljon paljastavammin. Paidaton Käärijä tai Lauri Ylönen eivät herättäneet aikanaan mitään huolta. Entäs oliko housuton Teemu Keisteri lasten silmille liikaa? Vai onko ongelma oikeasti vain se, että lavalla on tällä kertaa nainen?
Tiedän, että elämme yhteiskunnassa, jossa nainen on kaikkialla liikaa. Liian esillä, liian meikattu, liian laiha, liian lihava, liian kaunis, liian ruma, liian äänekäs ja liian vapautunut. Tiedän kuitenkin myös, että taide on usein paikka, jossa nainen saa olla esillä. Nyt monen tahon mielestä sekin on liikaa. Pitäisikö jatkossa siis alkaa rajoittaa kansalaisten vapautta valita edustajansa, jotta lopputulos olisi joidenkin konservatiivisten tahojen mieleen? Tai pitäisikö kieltää kaikki sanoitukset, jotka käsittelevät rakkautta, seksuaalisuutta tai mitä tahansa teemaa, joka voisi olla joidenkin mielestä “sopimaton”?
Musiikki on taidetta, ja taidetta ei pidä ryhtyä rajoittamaan vain siksi, että joku kokee sen liiaksi. Toivon, että voisimme kasvaa eroon hyvin rajoittavista malleista naisten käyttäytymistä kohden, ja vain juhlia sitä, että Suomi on tänä vuonna yksi Euroviisujen ennakkosuosikeista.
Mona Lehto