LOIMAA Pitäisikö Loimaalle rakentaa harjoitushalli sisäliikunnan tarpeisiin, kysyttiin Loimaan Lehden vaalikoneessa.
Yli 60 prosenttia siihen vastanneista kuntavaaliehdokkaista oli rakentamisen kannalla – joka neljäs vastaaja oli täysin samaa mieltä väitteen kanssa ja useampi kuin joka kolmas puolsi asiaa, mutta varauksin.
Neljä ehdokasta oli täysin eri mieltä ja kuusi jokseenkin eri mieltä. 16 ehdokasta kertoi olevansa neutraali asian suhteen. Vastaajia oli 69.
Koulujen liikuntatilojen päivittämistarpeet tuotiin esiin monissa vastauksissa ja seitsemän vastaajaa nosti esiin erityisesti Keskuskoulun liikuntatilojen puutteet. Niitä sanottiin ahtaiksi ja muistutettiin myös, miten kauan niiden laajentamisesta ja parantamisesta on puhuttu.
– Reilu neljänsadan oppilaan Keskuskoulu tarvitsee itselleen sisäliikuntatilat, yksi pieni 20×10 m sali ei siihen kertakaikkiaan riitä. Jopa muutaman kymmenen oppilaan kyläkouluissa on isommat sisäliikuntatilat. Samalla uudet tilat palvelevat useita urheiluseuroja ja harrasteryhmiä kouluajan ulkopuolella, Aapo Savo (kesk.) toteaa.
Laura Kilpiö (vihr.) toivoi, että esimerkiksi uuden hallin sijaan Keskuskoulun ja Hirvikosken yhtenäiskoulun liikuntatilat ajanmukaistettaisiin.
– Ne palvelevat sekä koululiikuntaa että kaikenikäisten harrastajien liikkumista.
Jos uusi harjoitushalli rakennettaisiin, se tulisi vastaajien mukaan olla mahdollisimman monia ryhmiä palveleva.
Huippu-urheilun tarpeistakin muistutettiin.
– Harjoitushalleja löytyy, mutta kaupungilla on kyllä tällä hetkellä liikuntahallivaje, joka täyttäisi kilpailutason pelit, Sirpa Pietilä (kok.) muotoilee.
Roger Penterin (kok.) mielestä olisi järkevää pohtia, voisiko nykyisen liikuntahallin laajentaminen ja päivittäminen täyttää tarpeet, ennen kuin ryhdytään rakennuttamaan kokonaan uutta tilaa.
– Kun kaikki kunnassa olevat liikunnalle soveltuvat tilat ovat täyskäytössa, on ok, että uusi harjoitushalli rakennetaan, mutta ensin on hyödynnettävä tarjolla olevat, myös yksityisten omistamat soveltuvat tilat, Mika Mutala (kok.) ehdollisti hankkeen.
Suurin kysymys ehdokkaille näyttää olevan raha.
– Varmaan tarvetta on, muttei millä hinnalla hyvänsä. Tuntuu olevan jatkuva tarve uudelle hallille, heti seuraavaa ”tarvitaan”, kun edellinen on saatu valmiiksi. Loputon rahareikä, Juha Pietilä (kesk.) pohti.
Tuuli Elokannas (vas.) muistutti, että liikkuminen on tärkeää ja sisäliikuntatilojen tulee olla asianmukaisia ja sisäilmaltaan terveellisiä.
– Tähän investointi ei saa kuitenkaan olla pois asukkaiden peruspalveluista.
SANOTTUA:
Loimaan Keskuskoulu tarvitsee ehdottomasti uuden liikuntasalin. Hallin tulee siis sijaita keskuskoulun pihapiirissä. Tämä sali kannattaa toki toteuttaa niin, että se voi iltaisin ja viikonloppuisin palvella mahdollisimman hyvin myös muita käyttäjiä kuten urheiluseuroja. Keskusteluja käydessä on tärkeää huomata, että liikuntahalli jonnekin päin Loimaata ei ratkaise keskuskoulun salitilannetta, joka on välttämätöntä ratkaista asap.
Julia Lehtinen, kesk.
Edellisessä kysymyksessä oltiin leikkaamassa kulttuurista, koska on välttämättömämpiä kohteita ja seuraavaksi kysytään pitäisi rakentaa miljoonien palloiluhalli… Oliko tämä nyt se välttämättömyys?
Timo Suonpää, sd.
Toki, mutta Loimaa ei sitä maksa ainakaan kokonaan.
Matti Lehtonen, ml.
Halutaanko tässä parantaa nuorten harrastusmahdollisuutta vai keskitytäänkö tässä liigajoukkueiden tarpeisiin? On väärin, että nuorille jää kovin myöhäisiä iltavuoroja saleissa, jotka eivät vastaa tämän päivän standardeja. Rakennushanke pitää punnita tarkasti muiden kilpailevien hankkeiden rinnalla ja tehtävä päätös tulee olla perusteltu ja perusteluiden läpinäkyvät.
Laura Reijonen, vihr.
Kaupungin tehtävänä on ensi sijaisesti huolehtia kuntalaisten liikunnasta ja hyvinvoinnista. En ole ihan varma tarvitaanko heidän tarpeisiin uutta sisäliikunnan harjoitushallia. Erikokoisia halleja on aika paljon ainakin neljä ja lisäksi koulujen liikuntatilat. Asukasmäärään nähden aika monta. Jos joku sen haluaa yksityisin varoin rakentaa niin mikä ettei. En haluaisi asettaa asioita vastakkain, mutta kuinka monta konserttisalia Loimaalla on? Ei yhtään.
Leila Tanskanen, sd.
Työväenopistolla on jumppia Krottikoululla, jonka tilat eivät yhtään sovellu liikuntaan. Muutenkin nykyiset tilat alkavat olla tiensä päässä, joten uusi tila tarvitaan. Tehdään samalla vaivalla kunnon halli, jossa on sarjajoukkueille tarpeeksi katsomotilaa, hyvät pukukopit, hyvin varusteltu kahvilatila sekä esteetön kulku että toiminnot sekä vammaisille katsojille että käyttäjille.
Eeva Anttila, vas.
Loimaalla on olemassa myös Alastaro-halli, jossa on käsittääkseni vielä joitain vapaita vuoroja. Silti on suuri paine rakentaa uusi harjoitushalli. Kysymys on ensisijaisesti sen aikataulusta, kun kaksi päiväkotiakin pitäisi saada ensin rakennetuksi.
Maiju Boenisch, sd.
Tällä hetkellä kunnan kantokyky kaikkien hankkeiden toteuttamiseksi ei anna mahdollisuuksia lähitulevaisuudessa toteuttaa kaikkia toiveita.
Olavi Suominen, kok.
Nyt jo nähty, miten koulujen, seurojen, liigajoukkueiden harjoitus- ja pelikierrot menevät solmuun. Alastaro ei tarjoa esimerkiksi koripalloseuran harjoituksiin tarpeellista varustusta, ja silti harjoituksia on oltava myös siellä, koska — ruuhkaa. Koulusta tulee Wilma-viestejä, että jos liikuntahalli vapaa, on sisäliikuntaa, jos ei ole vapaa, ulkoliikuntaa. Ei se ihan noin voi mennä.
Elina Temonen, ml.
Siitä tulee liian kallis.
Mari Koenkytö, kok.
Monitoimihallille olisi suurta kysyntää, siihen halliin voisi kyllä keskittää myös muita kunnan toimintoja.
Kari Leppäjoki, ps.
Kyllä se alkaa olla parempien olosuhteiden aika. Halli on toteutettava julkisen ja yksityisen sektorin yhteistyönä.
Timo Kaunisto, kesk.
Tällä hetkellä tarvetta on, mutta pidemmän aikavälin tarkastelulla asia ei enää välttämättä ole sama.
Niina Remes-Rautakumpu, ml.
Hallien tarve on kasvanut kun kaikki tehdään nykyään katon alla. Ennen oli talviurheilulajit talvella ja kesällä pelattiin pallopelejä ulkosalla, kaikki olivat tyytyväisiä. Kysyntä luo tarpeen ja onhan Loimaa mahtava palloilukaupunki!
Turkka Leminen, ml.
Vastaukset poimittu Loimaan Lehden vaalikoneesta.