”Jos saisi ihmiset innostumaan ympäristön siisteydestä”

0
Elisa Rantala, Irja Vesala ja Hanna Aarnio valmiina Roskakävelyyn. MARJU HIRVONEN

Loimaa/Alastaro
Marju Hirvonen

Alastaron maaseutunaisten tiistai-iltana järjestämä Roskakävely sai kylillä ihmisiä liikkeelle hyvän asian puolesta. Yhdistyksen puheenjohtaja Elisa Rantala ja somevastaava Hanna Aarnio olivat apteekin edessä jakamassa roskapusseja.

– Kuka vaan voi Alastaron alueella kerätä roskia ja siistiä ympäristöä vaikka kävelylenkin yhteydessä ja ilmoittaa meille, mistä voimme noutaa täydet roskapussit. Loimi-Hämeen Jätehuolto tekee kanssamme yhteistyötä ja saamme viedä kerätyt roskat maksutta jäteasemalle. Tässä meidän tempauksessa keräysaikaa on sunnuntaihin 13.4. asti, Rantala kertoi.

Aarnio muisteli maatalousnaisten järjestäneen vastaavanlaista tapahtumaa jo silloin, kun hän oli lapsi.

–Tämä on hyödyllistä yhteistä tekemistä ja samalla sosiaalinen tapahtuma, Aarnio totesi.

Irja Vesala pysähtyi hakemaan roskapussia ja kertoi menevänsä siivoamaan matonpesupaikkaa talven jäljiltä.

– Yleensä siellä on vain lehtiä ja risuja, mutta otan pussin varoiksi, jos löytyy muita roskia.

Helena Välimäki piipahti hakemassa pussin ja kertoi tavallisestikin keräävänsä roskia lenkillä käydessään.

Rantalan puhelin piippaili vähän väliä. Siihen tuli kuvia ja tietoa roskapussien sijainnista ainakin Virttaantien, Kanteenmaantien ja Haaroisten suunnalta.

– Ihmiset ovat ihanan aktiivisia ja näyttää siltä, että roskia on ehditty kerätä jo melkoinen määrä, Rantala sanoi.

Naiset toivoivat, että tempaus innostaisi ihmisiä siivoamaan yhteistä ympäristöä.

JÄTÄ VASTAUS

Kirjoita kommenttisi!
Kirjoita nimesi tähän