Ypäjän osuuspankin toimitusjohtaja Kirsi-Marja Hiidensalo totesi eläköitymishaastattelussaan (LL 24.4.), että tavallisen asuntolainahakemuksen käsittelyyn menee tätä nykyä viikkotolkulla aikaa, kiitos pankkeihin kohdistuvan sääntelyn. Ennen asian pystyi ratkaisemaan yhden pankkipäivän aikana.
Pankkien sääntely perustuu osittain EU:n asettamiin raameihin. Yhteisen talous- ja rahaliiton vakauden kannalta on varmasti perusteltua, että pankit Suomessa ja Italiassa toimivat edes löyhästi samojen sääntöjen mukaan, mutta rahoituslaitoksilla on kuitenkin merkittävä valta siihen, miten suomalaiset asuvat.
Yhä yleisempää on, ettei oma asumistilanne tyydytä. Helsingin Sanomat (12.4.) kertoi Espoon Leppävaarassa asuvasta kolmihenkisestä Lumiolan perheestä, joka on jumissa koronakeväänä 2020 ostamassaan kaksiossa. Asunto on ollut myynnissä kaksi vuotta, ja sen hintaa on laskettu 216 000 eurosta 169 000 euroon eli reilusti alle sen hinnan, mitä Lumiolat itse maksoivat.
Juttuun haastateltu asunnonvälittäjä toteaa yleisellä tasolla myyntiaikojen olevan pitkiä, mutta mainitsee heikon asuntomarkkinatilanteen hopeareunukseksi sen, että väliraha seuraavaan asuntoon on maltillisempi. Se on melko laiha lohtu sellaiselle, joka ei meinaa päästä asunnostaan millään ilveellä eroon.
Jos Espoon Leppävaarassa eivät asunnot mene kaupaksi, ei ole mikään ihme, että ongelmia on myös maaseutumaisemmilla alueilla.
Pankkien edustajia haastatellessa on melko vaikea saada vastausta siihen, millaisia kohteita pankit edes rahoittavat. ”Tapauskohtaista” on varsin ympäripyöreä luonnehdinta, joka antaa mahdollisuuden pessimistisempiinkin tulkintoihin. Kaupankäyntiä sivusta seuranneena tuntuu siltä, että paikallisten kohteiden vakuusarvo on joskus tonttimaan suuruusluokkaa ja lainaa saadakseen on löydettävä lattiasta kattoon saneerattu kohde alle 80 000 eurolla.
Se on selvää, ettei asunto ole Saviseudulla kovin tuottoisa sijoituskohde, mutta moni haikaileekin varman tuoton sijaan loppuelämän tai vähintään pysyvämpää kotia. Aikataulullisesti lainoituspäätösten hitaus ei onneksi täällä kauppoja kaada, sillä kilpailua harvemmin syntyy, mutta nihkeä luotonmyöntäminen on todellinen pullonkaula. Vielä enemmän asuntomarkkinoihin vaikuttaa se, että asunnon tarvitsijoita on vuosi vuodelta vähemmän.
Viime viikolla päättyneessä puoliväliriihessä hallitus päätti pidentää asuntolainoituksen enimmäisaikaa 35 vuoteen aiemmasta 30 vuodesta. Asuntolainakattoa puolestaan korotettiin 90 prosentista 95 prosenttiin. Lainaa voi siis saada enemmän ja kuukausierä voi olla pienempi.
Espoossa tämän luulisi jo näkyvän, mutta kiinnostavaa on, riittääkö piristysruisketta Loimaan seudulle asti. Onneksi tilanteemme ei ole niin kehno kuin esimerkiksi autioituvassa Itä-Suomessa, jossa asunnonostaja on voinut tietämättäänkin hieroa kaupat loppuelämän kodista.
Katriina Reijonen