– Kaksi kierrosta kun kiersi myötäpäivään, niin varttilitra meni veivikannulla öljyä sisään. Kierrokset piti laskea tarkkaan ja öljyä piti lisätä varovasti, Sami Koski muistelee.
Hän pääsi lapsena usein traktoriasentajana toimineen isänsä mukaan maatiloille ja monesti hän sai reissussa jonkun erikoistehtävän. Kuten juuri veivikannun käyttämisen.
– Silloin oli 02-sarjaisia Valmetteja, niitä sinapinvärisiä.
1980 Sami Kosken isä Eino Koski perusti Loimaalle Konekosken ja poika pyöri edelleen yrityksessä mukana.
Kaupallisen koulutuksen käytyään hän oli forssalaisessa kodinkoneliikkeessä töissä kolme vuotta. Armeijan jälkeen hän tuli isälleen töihin ja ryhtyi vetämään yrityksen Forssan toimipistettä.
– 2005 tehtiin sukupolvenvaihdos, Sami Koski kertoo ja huomaa sen ääneen sanottuaan, että siitähän tulee tänä vuonna 20 vuotta.
Ja Konekosken perustamisesta 45 vuotta.
Viime keväänä Forssan toimipisteen hallille ilmaantui kiinnostunut ostaja. Ajatus oli jäädä osaan tilasta pyörittämään yritystä ja IKH-ketjun myymälää kuten ennenkin, mutta ostaja tarvitsikin koko tilan itselleen.
– Kartoitin tiloja ja harkitsin jopa uuden hallin rakentamista. Sitten tajusin, että minulle oli avautunut loistava tilaisuus tehdä mitä haluan, hän kertoo ja virnistää päälle, ettei silloin vielä tiennyt päätyvänsä tekemään sitä, mitä oli aina tehnyt.
Veivikannuajoista lähtien.
– Koko kesän pohdin, mitä Sami tekee isona, hän kertoo ja sanoo yllättyneensä siitä, miten iso tunneskaala ja myllerrys oli ajatuksissa oli.
Kesän aikana ymmärsi, että veri veti korjaamohommiin, asentamaan, tekemään töitä käsillä.
– Enemmän tykkään siitä kuin kirjoituspöydän ääressä kauluspaita päällä olemisesta.
Jälkeenpäin hän huomasi, että oli ollut liikkeellä viimeisillä voimillaan jo pitkään, vaikka oli omasta mielestään ollut ”ookoo”.
– En ollut tiedostanut, miten väsynyt olin.
Laajimmillaan Konekoskella oli palkkalistoillaan parikymmentä asentajaa ja Loimaan ja Forssan lisäksi toimipiste myös Huittisissa ja Turussa.
– En tiennyt enää itsekään missä minun kuuluisi olla.
IKH-ketjuun kuuluneen kaupan vetäminen vei päivästä vähintään yhdeksän tuntia ja sen jälkeen päivä jatkui yrityksen muilla töillä ja korjaamon pyörimisen junailulla.
– Alkuperäinen korjaamokiinteistömme Loimaalla Turuntiellä on ollut toiminnan siirryttyä toiseen kiinteistöön keskusvarastonamme, mutta on taas toiminut useamman vuoden korjaamona ja liikkuvan korjaamon varikkona.
Kiinteistö on nyt kyllä myynnissä, kun Sami Kosken vanhemmat ovat muuttaneet kerrostaloon samalla tontilla sijainneesta omakotitalostaan.
Jos ja kun sopiva ostaja löytyy, niin sitten on ostajasta riippuen tarkoitus jäädä vuokralle tai etsiä yritykselle uudet tilat ja nimenomaan Loimaalta.
– Ei me Loimaasta luovuta, hän sanoo ja nauraa, että vaikka hän on asunut muualla jo isomman osan elämästään, niin lujassa Loimaa hänessä nuoruusvuosien ansiosta istuu.
– Sanon aina olevani Loimaalta kotoisin ja forssalaisetkin sanovat minun tulleen Loimaalta.
Loimaan varikolta Konekosken liikkuva korjaamo nykyään lähtee tiloille. Asiakkaita on niin Pirkanmaalla, Kanta-Hämeessä, Satakunnassa kuin Varsinais-Suomessa sen saaristoa myöden.
Edelleen tiloilla tulee vastaan jo lapsuudesta tuttuja ihmisiä tai jo jopa kolmatta polvea saman tilan ihmisiä ja vaikka yritys ei enää tehtaan sopimuskorjaamo olekaan, niin edelleen korjataan Valtroja ja Valmetteja.
Moni muu asia onkin sitten muuttunut.
Sitä hän ei osaa sanoa, onko maatiloilla ja tuottajilla oikein koskaan ollut helppoa, mutta nyt tuottajat ainakin ovat hänen mielestään kovilla. Ja heitä on myös vähemmän kuin ennen.
Vaikka tuottajat ovatkin yrittäjiä, niin Sami Koski muistuttaa, että muut yrittäjät sentään saavat vaikuttaa tuotteensa hintaan.
– Tuottajat eivät juurikaan.
Isot sanelevat hinnat ja kauppa ja teollisuus ottavat kyllä omansa.
Konekanta vanhenee myös siitä syystä, että Sami Kosken mukaan pankit vetävät konehankintojen suhteen kovaa linjaa.
– Ennen papereiden kirjoittaminen oli muodollisuus, nyt pankit eivät rahoita ostoja.
Sekin on Sami Kosken mielestä muuttunut, että asentajia on vaikea löytää, sillä kaikille ei sovi, että päivät ja niiden pituus vaihtelevat, kun mennään tiloille ”maakuntaan”.
Välillä töitä tehdään olosuhteissa, joita hänen mielestään voi kutsua jopa eksoottisiksi. Aina vehkeet eivät nimittäin mene rikki katon alla lämpimässä.
– Keikkaluonteinen homma vaatii kokemusta ja päätöksentekokykyä. Kun olet tilalla, päätökset on tehtävä itsenäisesti siellä ja sillä hetkellä, hän pohtii ja sanookin, että hyvästä asentajasta, johon asiakkaat luottavat, pidetään kiinni.
Jotta luottamuksen saa, pitää olla osaamista ja vika- ja kustannusarvioissa pitää olla avoin.
– Eihän kukaan tykkää yllätyksistä, en minäkään.
– Ollaan tätä tehty 45 vuotta, eikä olla pikavoittoja hakemassa vieläkään. Laskemme ja hinnoittelemme remontit etukäteen mahdollisimman tarkasti ja yhdessä viljelijän kanssa mietitään, että tehdäänkö remontti nyt vai ovatko esimerkiksi ajotuntien määrät sellaisia, että se voi vielä odottaa.
Ennen voimansiirto- ja moottoriremontit olivat hänen mukaansa jokaviikkoista kauraa.
– Nykyään osien laatu on parempaa.
Ajotunteja kertyy nykyisillä koneilla enemmän ja vaikka joskus käyttäjät eivät yhtään tykkää, kun nykykoneet ilmoittelevat herkästi varoitusvaloilla ja vikakoodeilla ongelmista, niin niillä on tehtävänsä.
– Niiden tehtävä on nimenomaan ehkäistä niitä kalliita vikoja.
Kun IKH-tavarat oli vuosi sitten keväällä myyty loppuun, Sami Koski varastoi kaiken muun vuosikymmenten varrella kertyneen tavaran traktorien varaosista työkaluihin ja koneisiin vuokraamaansa halliin.
Siitä on tulossa metallipaja, jossa voi harrastaa vanhoja autoja ja Pelle Peloton -touhua.
– Isä on vanhan kansan asentaja, joka edelleen pystyy korjaamaan mitä vaan, koska hänellä on sellaista ongelmanratkaisukykyä, joka on asentajalle äärettömän tärkeä. Jospa pikkurippunen sitä on tullut minullekin.
Ehkä onkin, sillä viimeksi pajalla on valmistunut etukuormaajan aisaston suoristusrobotti ja asentaja Juho Nurmen kanssa on testattu hoksottimia korjaamalla myytäväksi välitöinä eräänlaisia rescue-traktoreita – siis vikaantuneita koneita, joita ei ole muualla saatu kuntoon ja joita on tarjottu Konekoskelle ostettavaksi.
– Tällaiset ovat meille oivallista oppimateriaalia ja jotenkin saan kicksejä tällaisesta, missä pääsee haastamaan itseään.
Erästäkin uudenkarheaa Valtraa oli jo korjattu tuhansilla euroilla, kun liike toisesta maakunnasta tarjosi sitä Sami Koskelle.
– Traktori kulki muutaman sata metriä ja teki aina stopin. Vian oli arveltu olevan useamman tuhannen euron hintaisessa johtosarjassa, ja kun niitä ei ollut saatavilla, niin ajattelin, että puretaan sitten kaikki, mihin menee sähkö. Vikakoodit antoivat ymmärtää, että vika olisi moottorissa tai sen ohjausjärjestelmässä.
Syyksi selvisi lopulta 180 euron hintainen anturi, joka haistelee koko voimansiirtolinjan kierrosnopeuksia.