Kuinka paljon ehdokkaasi käyttäisi aika aluevaltuutetun tehtävään? – Näin he vastasivat LL-kyselyssä

0

Loimaan seutu

– Lautakunnassa meillä on ollut jopa seitsemän tunnin kokouksia plus matkat päälle, ypäjäläinen aluevaaliehdokas Markku Saastamoinen (kok.) viestittää taustaksi, kun hän vastaa Loimaan Lehden alueen aluevaaliehdokkaille lähettämään kyselyyn.

Hän sanoo, ettei oikein voi arvioida tuntimäärää, jonka käyttäisi aluevaltuutetun tehtävään.

– Esimerkiksi lautakuntatyöskentelyssä kokous per kuukausi -tahdilla keskimäärin aikaa kuluu kokousmatkoineen ja valmisteluineen noin 7–8 tuntia per kokous, hän laskee.

– Silloin viikkoa kohden tulee vähintään kaksi tuntia. Jos on muita hyvinvointialueen kokouksia tai seminaareja, kuluu aikaa tietenkin enemmän.

Ypäjä kuuluu Kanta-Hämeen hyvinvointialueeseen, joka on nimeltään Oma-Häme.

Samansuuruisiin lukuihin päätyy Olavi Ala-Nissilä (kesk.), joka on toiminut kuluvalla kaudella aluevaltuutettuna ja vetänyt keskustan ryhmää Varsinais-Suomen hyvinvointialueen aluevaltuustossa. Hän ei ole enää ehdolla näissä aluevaaleissa.

– Aluevaltuuston kokousten lisäksi tulevat esimerkiksi ryhmäkokoukset ja aika moni valtuutettu istuu myös jossakin lautakunnassa, hän laskee ja toteaa, että tulevalla kaudella valtuuston kokousten määrää luultavasti vähennetään, hallituksen jaostojen määrää on jo karsittu.

Kokousten ohella valtuutetun pitää hänen mukaansa käyttää aikaa ihmisten tapaamiseen ja kertoa hyvinvointialueesta ja sen päätöksenteosta asukkaille, jotta nämä pysyisivät kärryillä siitä, mitä ja mistä ollaan alueella päättämässä.

Hän sanoo, että hyviä valtuutettuja – ja nimenomaan paikallisia valtuutettuja tarvitaan.

– Muuten päätöksenteko menee liian virkamiesvetoiseksi, hän pohtii ja ottaa esimerkiksi Loimaan sairaalan päivystyksen.

– Sen alasajo oli viranhaltijoiden esityksissä, mutta sen saimme valtuustossa estettyä, kun tehtiin yhteistyötä.

Vaikuttamistyöhön kokousten välilläkin siis menee aikaa, samoin esityslistoihin ja muuhun hyvinvointialuetta koskevaan informaatioon perehtymiseen pitää jäädä aikaa.

– Ne ovat aika massiivisia, hän viittaa esityslistoihin ja pöytäkirjoihin.

Vielä aivan eri tuntimääriin hänen mukaansa päästään, jos valtuutettu on lisäksi aluehallituksen jäsen.

– Silloin ei kymmenen tuntiakaan viikossa riitä.

FAKTA

Näin ehdokkaat arvioivat ajankäyttöään

Loimaalla, Ypäjällä ja Oripäässä on yhteensä 34 aluevaaliehdokasta. Loimaan Lehti kysyi alueen ehdokkailta, miten paljon nämä aikovat käyttää viikossa aikaa aluevaltuutetun luottamustehtäväänsä.

25 ehdokasta vastasi kyselyyn määräajassa.

Näin he vastasivat:

2 h: Timo Kaunisto (kesk.), Jukka Laaksonen (kesk.)

3 h: Ilkka Uusitalo (kesk.)

4 h: Jari Välimäki (kesk.), Pirjo Mäkelä (kesk.), Pertti Liinoja (vas.), Annika Saarikko (kesk.)

5 h: Matti Alanko (kesk.), Jarmo Metsänperä (ps.), Tarja Mäki-Punto-Ristanen (kok.)

6 h: Sampsa Heinonen (vihr.), Ville Laine (VL.)

7 h: Marke Tissari (sd.), Hannes Huhtala (kd./sit.), Maria Suonpää (vihr.)

enemmän kuin 7: Tuuli Elokannas (vas.), Kari Leppäjoki (ps.), Ari Ratajärvi (sd.), Maarit Koivisto (vas.), Tuija-Maija Arvola (kesk.), Asmo Mikkola (ps.), Teija Ek-Marjamäki (kesk.), Roger Penter (kok.), Mia Uutela (liik.)

Ehdokkailta kysyttiin myös miksi juuri heidät tulisi valita aluevaltuustoon, mikä olisi alkavan kauden tärkein ratkaistava asia ja mikä heidän mielestään on hyvinvointialueilla saatu kuntoon.

Jutut ehdokkaista löytyvät Loimaan Lehdistä ajalta 22.3.–1.4.

JÄTÄ VASTAUS

Kirjoita kommenttisi!
Kirjoita nimesi tähän