Kuu kiurusta

0
TS/TIMO JAKONEN

Västäräkki! Kummisetäni lähettämällä videolla pihamaalla todella keikkuu pitkäpyrstöinen kevään sanansaattaja. Kiurun ja peipon olen kuullut jo muutama viikko sitten, mutta västäräkki ei ole vielä osunut näköpiiriin. Vähäsen vielä, ja kohta pääskyset toivottavasti jo viuhuvat ilmassa kiljuen kesän ilosanomaa. Sillä välin tyydyn kuuntelemaan piharannan lokkeja, joiden huuto ei herätä lainkaan yhtä lämpimiä ajatuksia. Varsinkaan aamukuudelta, kun ne aloittavat konserttinsa makuuhuoneen ikkunan alla.

Pääskysistä tulee kieltämättä kesä mieleen. Lapsuudenkotini pihalla olevan vanhan navetan räystäät ovat täynnä niiden pesiä ja kesäiltoina linnut pitivät pihapiirissä aikamoista rallia. Korkea, kirkuva ääni vie heti ajatukset lapsuuden kesiin ja kotimaisemiin keskelle peltoaukeaa.

Kokemukseni ei ole mitenkään uniikki, sillä pääskyjä on lennellyt ympäriinsä jo isäni lapsuudessa. Parhaina vuosina räystäslautojen alla on majaillut kymmenenkin pääskypariskuntaa.

Sitä en tosin suoralta kädeltä muistanut, mistä pääskyistä tarkalleen ottaen tässä jaarittelen. Hakukone on hieman isää nopeampi, sillä lyhyen ääninäytteen perusteella en voi erehtyä: tervapääskyhän se. Isä vahvistaa viestillään tunnistuksen oikeaksi vain hetkeä myöhemmin. Jonain vuonna mukana on ollut myös haarapääskyjä, hän lisää.

Lajitietous ei ikinä ole ollut oma vahvuuteni. Sorsa kun sorsa, muistan ajatelleeni yläasteella, kun biologian kokeessa piti tunnistaa lintuja äänen perusteella. Sanomattakin selvää, että pelkästä sorsasta ei ihan täysiä pisteitä saatu.

Nytkään en osaisi ilman tunnistusapua sanoa, minkä lajin lokki ikkunan alla huutaa. Lammessa uiskentelee myös sorsapariskunta ja yksinäinen joutsen. Laulujoutsen vai kyhmyjoutsen, yritän kirjoittamisen lomassa tiirailla, mutta lintu pysyttelee harmittavan kaukana lähellä vastarantaa.

Kirjoitustyön edetessä toinenkin joutsen uiskentelee esiin piilostaan. Koska en omista lintukirjaa, hyödynnän jälleen hakukonetta selvittääkseni, kummasta joutsenlajista voisi olla kyse. Tarkempaan selvitystyöhön tarvitsisin kuitenkin kiikarit.

Kun käväisen taustatutkimuksen jälkeen somen puolella, huomaan algoritmin toimineen välittömästi. Eteen ilmestyy klippi, jonka tekijä on listannut kaikki videolla kuuluvat linnut. Omakotitalon pihassa laulaa listauksen perusteella toistakymmentä siivekästä, joista tunnistaisin itse ehkä yhden. Muutama nimi on kokonaan vieras.

Yleisimmät lintulajit kyllä tunnistan, ainakin ulkonäöltä, siitä on peruskoulu pitänyt huolen. Kaipa lajitietämyskin kuuluu yleissivistyksen piiriin. Kouluajoista se on kyllä hieman heikentynyt.

Joutsenet lähtevät lammesta lentoon ja lentävät matalalla ikkunan ohi. Laulujoutsenia. En olekaan siis ihan toivoton.

Oona Tepponen

JÄTÄ VASTAUS

Kirjoita kommenttisi!
Kirjoita nimesi tähän