Virttaan taimitarha kasvatti puuntaimia ja tarjosi kausityötä etenkin naisille yli 60 vuoden ajan. Toiminta taimitarhana päättyi vuoden 2024 lopussa.
1960-luvun alussa ja vielä myöhemminkin taimitarha tunnettiin kyläläisten parissa Tiipin tarhana. Nimi tuli ensimmäisestä, muutaman hehtaarin vuokrapellosta Säkyläntien varrella.
Taimitarhalla 31 vuotta työskennellyt työnjohtaja Eino Toivonen kertoo, että aluksi Virttaan tarha oli kolmisen vuotta Liedon Ravikon taimitarhan koulintatilana. Kangasmaasto sopi hyvin taimien kasvatukseen, joten vuonna 1966 silloinen Keskusmetsäseura Tapio siirsi toiminnot kokonaan Liedosta Virttaalle ja Ravikon tarha lakkautettiin.
Taimitarhan viralliseksi nimeksi tuli silloin Hietikon taimitarha, koska tarha osti seitsemän hehtaarin suuruisen Hietikon tilan Luukkasen perheeltä. Näin saatiin myös tarpeellisia rakennuksia, joista punainen ulkorakennus on vieläkin jäljellä aidatulla alueella. Vasta paljon myöhemmin nimi vaihtui Virttaan taimitarhaksi.
Virttaalaisperheille tarhatyöt antoivat tuiki tarpeellista lisätuloa. Alkuvuosiin osui myös paikkakunnan sahan konkurssi, mikä vei joksikin aikaa työt kylän miehiltä. Taimitarhalla alettiin tuottaa ensin männyn ja kuusen taimia. Jatkossa valikoimiin tulivat myös koivun ja muidenkin lehtipuiden taimet.
Toivonen kertoo, että alkuvuosikymmeninä taimitarhalle hankittiin puunsiemeniä niin, että tarhan nuoret miehet keräsivät käpyjä pystypuista aikaisin keväällä. Käpyjen keräysmatkoja tehtiin useimmiten Lounais-Suomen paikkakunnille, ja rohkea kiipeilijä sai kävyistä mukavan tienestin. Myöhemmin puunsiemenet tilattiin Oitin siemenkeskuksesta.
Vuosien varrella taimitarha laajeni ja teki monta pelto- ja metsäkauppaa ja vuokrasopimusta. Kun koulintatila aloitti muutamalla hehtaarilla kymmenen naisen voimin, niin vuonna 1970 taimitarha-alaa oli jo 24 hehtaaria ja työntekijöinä 60 naista ja kymmenen miestä. Alueita oli Virttaankankaallakin, missä oli myös 15 hehtaarin testaustarha ja missä välillä taimia jouduttiin suojelemaan teeriltä.
Koivuntaimien viljelyssä tapahtui iso hyppäys 1970-luvun alussa. Hallitus oli vasta säätänyt lain peltojen paketoinnista eli viljelemättä jättämisestä. Pakettipelloille istutettiin koivua, ja tämä vaikutti Hietikon tarhallakin niin, että kun vuonna 1970 koivuntaimia oli myynnissä 200 000 kappaletta, niin seuraavana vuonna niitä oli jo kaksi miljoonaa.
Puuntaimien kysyntä oli huipussaan Suomessa 1980-luvulla. Vuonna 1983 Hietikon tarhalla oli taimialaa kaikkiaan 83 hehtaaria. Silloin myyntiin meni yli 14 miljoonaa metsäpuuntainta. Parhaana vuotena työntekijöitä oli 162. He tulivat Virttaan lisäksi muualta Alastarolta sekä Loimaalta, Huittisista, Vampulasta, Yläneeltä, Oripäästä ja Säkylästä. Töissä oli myös puutarha-alan harjoittelijoita ulkomaita myöten.
Taimitarhan työntekijät perustivat heti alussa oman yhdistyksen ja muutaman vuoden päästä ammattiosaston: Maaseutuväen Virttaan ao. 501. Jäsenmäärän kasvaessa toiminta vilkastui ja osasto vuokrasi 1970-luvun alussa Virttaan työväentalon 11 vuodeksi. Taloa kunnostettiin ja siellä järjestettiin tansseja, kursseja, juhlia ja myyjäisiä. Myöhemmin ammattiliittojen yhdistymisen kautta ammattiosaston nimeksi tuli Puu- ja erityisalojen Virttaan ao. 501.
Naisvaltaisella työpaikalla oli tuntipalkka, mutta myös urakkaa tehtiin varsinkin taimien nostossa. Miehiä taimitarhalla oli noin kymmenen. He olivat kuukausipalkkaisia ja pääasiassa huolto- ja korjaustöissä sekä työnjohtajina.
Virttaalla melkein joka talosta oli joku ainakin joskus töissä taimitarhalla. Sieltä perheen nuorisokin sai ensimmäiset kesätilinsä. Taimitarha oli niin itsestään selvä työpaikka, että kun kylän opettaja kyseli 1970-luvulla oppilailta, mikä heistä tulisi isona, oli pienen tytön vastaus heti valmiina: ”Taimitarhan muija”.
Kesäaikaan kylänraitilla kävi aika puheenporina, kun naisten pyöräletka ajoi töihin taimitarhalle. Monen pikkupaikan emäntä oli ehtinyt aamulla jo ennen töihin lähtöä lypsää lehmänsä läheisellä yhteislaitumella.
Työkavereita oli runsaasti, ja 1970- ja 1980-lukua silloiset työntekijät muistelevat hauskana aikana, vaikka työ oli raskasta: ”Työtä tehtiin kovasti, mutta kyllä huulikin lensi ja naurettiin paljon.” Taimitarhalaiset tekivät joka kesä porukalla tutustumismatkoja muille tarhoille. Matkoja oli Oulua ja Ahvenanmaata myöten, ja ne tarjosivat sekä virkistystä että oppia muiden työtavoista.
Työkausi kesti huhtikuun alusta syksyyn, mutta koko kesää tarha ei pystynyt työllistämään kaikkia. Pitkämatkalaisten ja kyläläisten ryhmä olivat vuorotellen pari kolme viikkoa lomautettuina. Tavallista oli, että talveksi taimitarhatyöntekijät siirtyivät elintarviketeollisuuden töihin Lännen Tehtaille Säkylään ja Saarioisille Huittisiin.
Mirja Tamminen aloitti työt tarhalla 16-vuotiaana. Hän oli siellä töissä 45 vuotta ja toimi osan ajasta myös työnopastajana. Hänen työvihkonsa vuodelta 1997 kertoo, että elo-syyskuun helteissä lajiteltiin kuusikennoja, kitkettiin ja saksittiin kuusia, laitettiin pottikuusia laatikkoihin, nostettiin pottikuusia säkkeihin ja tehtiin männyn konekoulintaa. Vuonna 1998 huhtikuun alun työt olivat kuusen hallikylvöä, kuusen pakkausta ja koivun nostoa.
Tamminen kertoo, että muutokset työtavoissa tapahtuivat vähitellen. Esimerkiksi avojuuri- ja pottitaimia kasvatettiin pitkään yhtä aikaa ennen kuin poteista tuli pääasiallinen kasvatusmuoto.
Käsityötä riitti paljon senkin jälkeen, kun tarhaa koneellistettiin ja väki väheni: oli taimikennojen nostelua ja siirtelyä, kitkentää kuumissa muovihuoneissa ja taimien pakkausta ulkona.
– Nuorempana ei ajateltu työn raskautta, sitä vaan tehtiin minkä ehdittiin. Mutta kyllähän esimerkiksi avojuuritaimien nosto vaati voimia. Sitä tehtiin urakkana, ja jos jollain oli töiden jälkeen kotona vaikka sikalan hoito, ei hän voinut itseään ihan puhki väsyttää.
Alkuvuosina kaikki puuntaimet olivat avojuurisia ja koulinta oli vako- ja lautakoulintaa. Esimerkiksi lautakoulinnassa istuttajilla oli laudat, joihin oli tehty lovet osoittamaan paikkoja, joihin taimet istutettiin. Istuttajat työskentelivät pellolla hankalassa kyykkyasennossa.
Koulinnan työasento ja -nopeus paranivat huimasti, kun Virttaalla otettiin käyttöön iso koulintakone vuonna 1976. Vanhoissa lehtileikkeissä kerrotaan kuvien kera taimitarhan ylpeydestä, katetusta koulintakoneesta, jonka päällä istuu 15 naista koulimassa avojuurisia taimia kolmeen penkkiin kerrallaan.
Istutus- ja työtavat kehittyivät pitkin matkaa, ja koneet ja automaatio lisääntyivät. Yhä enemmän siirryttiin paakkutaimikasvatukseen, jossa taimet olivat monilokeroisissa kennoissa. Muovihuoneita tuli lisää, ja rakennettiin hallit ja pakkasvarastot. Kasvihuoneisiin kennotaimia mahtui neliötä kohti paljon enemmän kuin avojuuritaimia. Taimet karaistiin ulkokasvatuskentillä ja varastoitiin pakkashalleissa tai ulkosalla talven ajan.
Potti- ja muovihuonekasvatuksen ansiosta taimet saatiin tarhalta aiempaa nopeammin markkinoille. Avojuurisen taimen kasvu myynti-ikäiseksi kesti 3–4 vuotta, paakkutaimen 1–2 vuotta.
Paakkutaimet olivat ensin paperipoteissa eli -kennoissa. Sitten 1990-luvun lopulla eri vaiheiden jälkeen Virttaalla siirryttiin kokonaan kovakennojen käyttöön. Kovakennot ovat muovisia lokerikkoja, joita voidaan hyödyntää uudelleen. Lännen Tehtaiden taimiosasto oli kehittämässä kennokasvatusta ja muutenkin taimitarhojen laitteistoja ja koneita.
Tekniikan kehityksen myötä työntekijöiden määrä väheni muutamaan kymmeneen Virttaalla. 1990-luvulla taimienkin määrä pieneni. Eino Toivonen kertoo, että vuonna 1992 paljasjuuri- ja paakkutaimia kasvatettiin yhteensä 3,5 miljoonaa ja koivua, leppää ja visakoivua 150 000; tuolloin oli myös koristepuiden taimia 100 000 kappaletta.
Keskusmetsäseura Tapion ja metsälautakuntien taimituotanto yhtiöitettiin eli yksityistettiin 1990-luvulla. Taimitarhojen määrä väheni, ja niiden koot ja tuotantomäärät suurentuivat. Taimi-Tapio oy perustettiin vuonna 1990, ja se vuokrasi Virttaan tarhan alueet ja rakennukset Tapiolta.
Taimi-Tapio ajautui monen muun taimialan yrityksen lailla talousvaikeuksiin 1990-luvun mittaan. Se oli ostanut pieniä taimistoja sekä laajentanut toimintaansa täysin uudelle alueelle eli koristekasvipuolelle. Talousongelmat alkoivat tuntua myös Virttaalla.
Anne Immonen tuli kehittämään taimitarhaa vuosiksi 1998–2002.
– Lakkautin ensi töikseni puutarha- ja koristekasvien viljelyn ja palautin Virttaan taimitarhan metsätaimitarhaksi, hän kertoo.
Hänen johtamiskautenaan luovuttiin lopuistakin avojuurisista taimista ja vuokrattiin pois kankaalla olevat alueet. Pakkaus- ja kylvöhallia suurennettiin ja iso vesiallas perustettiin. Tarhan tuotanto kasvoi ja taloustilanne parani. Työntekijöitä oli 25–30.
Hänen jälkeensä taimitarha toimi vielä pitkään eri johtajien alaisuudessa, kunnes vuonna 2022 Taimi-Tapio oy hakeutui konkurssiin. Pohjantaimi osti Virttaan taimitarhan taimet ja välineet konkurssipesältä sekä vuokrasi Tapiolta 17 hehtaaria käsittävän taimitarha-alueen ja tarvitsemansa kiinteistöt; työntekijöitä oli 15–20.
Vuonna 2024 Tapio oy myi taimitarhan maat Fin Forelia oy:n toimitusjohtajalle Timo Salmiselle, ja taimitarhatoiminta Virttaalla päättyi. Anne Immonen on nykyisin Fin Forelialla liiketoiminnan kehittämispäällikkönä. Hän katsoo, että pitkään toiminut taimitarha oli rakennuksineen ja laitteineen tullut elinkaarensa päähän. Hän on jälleen mukana tutun virttaalaisalueen kehittämisessä, nyt puiden siemenviljelykseksi.
Päivi Haavisto-Huhtanen
Lähteinä Virttaa-kirjat, Virttaan seudun kyläyhdistys ry:n perinnepiiri, vanhat lehtileikkeet sekä Siemenestä taimeksi: metsäpuiden taimituotannon historia Suomessa -kirja.
