
ORIPÄÄ Valtuustoryhmistä nosti kannatustaan eniten vasemmistoliitto, jonka kannatus koheni edellisistä kuntavaaleista 2,5 prosenttiyksiköllä. Tulos oli 21,2 prosenttia. Myös keskusta nosti suosiotaan sen kannatuksen kasvaessa 2,2 prosenttiyksiköllä ollen nyt 43,5. Kokoomuksen kannatus laski 0,5 prosenttiyksikköä ollen 24. Suurin romahdus koettiin perussuomalaisissa, jonka tulos tipahti viime kunnallisvaaleista 5,7 prosenttiyksikköä. Puolueen kannatus oli näissä vaaleissa 6,1 prosenttia.
Myös äänimäärissä mitattuna perussuomalaiset rysähti alas. Puolue sai peräti 40 ääntä vähemmän kuin viimeksi. Kokonaisäänimäärä oli nyt 37. Eniten ääniä keräsi keskusta, jonka saalis oli 265 (-5). Toiseksi eniten ääniä sai kokoomus 146 äänellään (-14) ja kolmanneksi vasemmistoliitto, 129 ääntä (+7). Vasemmisto oli ainoa, joka pystyi nostamaan äänimääräänsä.
Yksittäisistä ehdokkaista sai eniten ääniä kokoomuksen Matti Kulmanen, 68 ääntä.
Suurimman puolueen asema säilyi keskustalla sen saadessa viime vaalien tapaan läpi kahdeksan valtuutettua. Myös kokoomus onnistui säilyttämään neljä paikkaansa. Vaalien nousija oli vasemmistoliitto, joka vei viime vaaleissa valtuustoon nousseelta perussuomalaisilta yhden paikan. Vasemmiston paikkamäärä on uudessa valtuustossa neljä, joka on sama kuin kokoomuksella. Perussuomalaiset menetti kahdesta paikasta toisen.
Nykyisistä valtuutetuista ja vaaleissa ehdolla olleista paikkansa menettivät kokoomuksen Ilkka Tuomisto ja vasemmiston Esa Kalsi.
Tulevalla kaudella Oripään valtuustossa nähdään seitsemän uutta valtuutettua, kun kaikkiaan valtuutettuja on 17. Keskustan valtuutetuista uusia ovat uusia Erkki Halkivaha, Merja Isotalo, Satu Kivilä ja Marko Suisto. Vasemmiston uudet valtuutetut ovat Tiina Siivonen ja Airi Toivola. Kokoomuksesta valtuustoon nousee uutena Helena Kelkka.
Fakta
Oripään vaalitulos
Äänestysprosentti 60,2, muutos edellisiin kuntavaaleihin -3,4 prosenttiyksikköä.
Valtuustopaikat:
Kesk. 8 (muutos 0).
Kok. 4 (0).
Vas. 4 (+1).
PS. 1 (-1).