
Loimaan seutu
Loimaan seutu sai viime aluevaaleissa kovan saaliin, kun seudulta valittiin Varsinais-Suomen hyvinvointialueen valtuustoon neljä keskustan edustajaa ja SDP ja Vasemmistoliitto saivat molemmat myös yhden edustajan.
Temppua ei enää onnistuttu toistamaan, sillä nyt läpi meni enää viisi ehdokasta.
Maarit Koivisto (vas.) ja Marke Tissari (sd.) uusivat paikkansa ja keskustalaisista valtuustoon pääsivät edelleen Annika Saarikko ja Jari Välimäki. Nykyisistä aluevaltuutetuista Olavi Ala-Nissilä (kesk.) ei enää asettunut ehdolle ja ja nykyiseen aluehallitukseen kuuluvan Teija Ek-Marjamäen (kesk.) kannatus riitti varasijaan.
Keskustan kannatus väheni Loimaalla 8,3 prosenttiyksikköä, mutta se oli Loimaan kaikkien äänestysalueiden suosituin puolue 36,2 prosentin kannatuksellaan. Myös Oripäässä (47,3 prosenttia) ja Ypäjällä (47,2) se oli suurin puolue.
Jos paikallisten aluevaltuutettujen paikkamäärä vähenikin, niin puoluekirjoa tuli joukkoon lisää, kun Kokoomuksen Tarja Mäki-Punto-Ristanen nousi Loimaan äänikuningattareksi kuntavaalien tapaan mös aluevaaleissa. Kokoomusta äänesti 19,3 prosenttia loimaalaisista ja se nosti kannatustaan 6,6 prosenttiyksikköä.
Annika Saarikko oli seudun kärki äänimäärissä ja hänen äänisaaliinsa, 2 869, oli neljänneksi isoin koko hyvinvointialueella SDP:n Aki Lindénin (7 727), vihreiden Sofia Virran ( 6 631) ja Kokoomuksen Ville Valkosen (3 371) jälkeen. Hän kiittelee, että hänen äänimääränsä jopa kasvoi ja Keskusta piti paikkamääränsä aluevaltuustossa.
– On tosi tärkeää, että Loimaan seutu on edustettuna useamman puolueen valtuustoryhmässä aluevaltuustossa, hän kommentoi vaalitulosta, jossa Loimaan seudulta pääsi valtuustoon neljän eri puolueen ehdokkaita.
Aluenäkökulmaa tarvitaan, kun palveluverkkoa taas käsitellään hyvinvointialueella.
– Säästöjä ei pidä etsiä palvelupisteitä sulkemalla, etenkin kun liikkuvien palvelujen kehitys on niin alkutekijöissään.
Uudella valtuustolla on isoja päätöksiä edessä heti kun se aloittaa työnsä.
– Se saa eteensä ensi vuoden talousarvion raamit, hän muistuttaa ja sanoo, että valtuusto joutuu päättämään totteleeko se maan hallituksen antamaa alijäämien kattamisvelvoitetta ja tekee sen vuoksi säästöjä, jotka ovat väistämättä lyhytnäköisiä.
– On jo alueita, joissa on ryhdytty kapinoimaan. Jos alueilla on halu ottaa valtaa käsiinsä, keskusta on siihen valmis.
Hän tähdentää myös, että aluevaltuustolla on pidettävä valtaa, jotta päätöksenteko ei keskity aluehallitukselle tai viranhaltijoille.
– Valtuuston tulee kokoustaa riittävän usein ja isoimmat asiat on tultava valtuuston päätettäväksi. Se on kansanvaltaa.
Hän kertoo kiertäneensä ison määrän kuntia vaalityössään ja kentällä kuului erityinen huoli ikäihmisten palveluista. Ilmassa on epäluottamusta, hän pohtii.
– Ihmiset miettivät, että hoidetaanko meitä.
Senkin Annika Saarikko kertoo huomanneensa, että ihmiset ymmärtävät nyt, että politiikka vaikuttaa.
– Ihmiset tulivat puhumaan, että meillä on täällä hyvät palvelut, ettehän vie niitä pois.
Kolmas ihmisiä huolettava aihe tuntui turuilla ja toreilla olevan nuorten mielenterveyden haasteisiin vastaaminen.
– Nyt se on jonottamista ja palveluketju on sirpaleinen, kun meidän pitäisi pystyä auttamaan riittävän nopeasti vaikka kevyemminkin keinoin.
Terveydenhuollon kahtiajako näkyy ja se pitää uskaltaa sanoa ääneen, Annika Saarikko sanoo.
– Aluevaalit ovat sen väestön vaali, joka käyttää julkisia palveluita, ikäihmiset ja neuvolapalveluita käyttävät perheet. Työikäiset käyttävät työterveyden palveluita, eivät nämä asiat ole heidän ajatuksissaan.
Punkalaitumelainen Linda Lähdeniemi (kesk.) uusi paikkansa Pirkanmaan hyvinvointialueen valtuustossa ja vieläpä varsin komealla äänisaaliilla, 1 417.
Humppila jäi jälleen ilman edustajaa Kanta-Hämeen hyvinvointialueella, mutta Ypäjä sai Matti Alangosta ensimmäisen oman edustajan Oma Hämeen valtuustoon.
– Ennen kaikkea olen yllättynyt äänimäärästä ja todella kiitollinen kaikille äänestäjille, Alanko kommentoi.
Kanta-Hämeen hyvinvointialueen valtuustoon valituista 59 edustajasta 23 on uusia. Alangon mukaan suuri vaihtuvuus luo oman haasteensa ”himmelin” selvittämiseen.
– Saa nähdä, miten saadaan jäätä murrettua ja säilytettyä palvelut Ypäjällä. Oma Hämeen äänestys seudun terveyskeskuksista oli aika jäätävä, siinä olisi jäänyt pelkästään Forssa.
Forssassakin on Alangon mukaan herätty tilanteeseen ja nostettu useiden läpimenneiden ehdokkaiden toimesta esiin myös ympäryskuntien tilannetta.
– Aina puhutaan säästöistä ja säästöistä, vaikkeivat ne kaikki välttämättä sellaisia lopulta ole. Vielä meillä on Ypäjällä terveyskeskus ja toivottavasti se myös pysyy.
Ypäjän keskustan puheenjohtaja Markku Leppälahti nostaa Alangon läpimenon rinnalle myös forssalaisen Johanna Häggmanin menestyksen. Häggman sai Kanta-Hämeen aluevaaleissa toiseksi eniten ääniä (2 199).
– Saadaan olla kiitollisia Johannalle, sillä hän keräsi meillekin ääniä. Hän kampanjoi hyvin paljon myös Ypäjän puolesta.
FAKTA
Näin äänestettiin aluevaaleissa
Aluevaltuutetut:
Varsinais-Suomen hyvinvointialue:
Annika Saarikko, kesk., Oripää 2 869 ääntä
Tarja Mäki-Punto-Ristanen, kok., Loimaa 922 UUSI
Maarit Koivisto, vas., Loimaa 903
Jari Välimäki, kesk., Loimaa 831
Marke Tissari, sd., Loimaa 615
Varalla: Hannes Huhtala, kd./sit. 430, Teija Ek-Marjamäki, kesk. 557
Kanta-Hämeen hyvinvointialue:
Matti Alanko, kesk., Ypäjä 245 UUSI
Pirkanmaan hyvinvointialue:
Linda Lähdeniemi, kesk., Punkalaidun, 1 417
Äänestysaktiivisuus:
Oripää 58,9
Loimaa 51,0
Ypäjä 55,1
Humppila 55,9
Punkalaidun 61,6
Lisätty 15.4. klo 15.40 faktalaatikkoon Hannes Huhtalan kohdalle tieto, että hän oli kyllä ehdokkaana kristillisdemokraattien listoilla, mutta sitoutumattomana.