Ypäjä teki ennakoitua paremman ylijäämän

0

YPÄJÄN kunnanhallituksen hyväksymä vuoden 2024 tilinpäätöksen ylijäämä on ennakoitua suurempi. Kun talousarviossa ylijäämää arveltiin kertyvän noin 20 000 euroa, tilinpäätös näyttää ylijäämän olevan 108 000. Talous- ja hallintopäällikkö Petteri Tauriainen sanoo suurimpana syynä olevan ennakoitua suurempana toteutuneet verotulot.

– Verotuloja tuli 73 000 euroa enemmän kuin talousarviossa ennakoitiin.

Edellisvuodesta kokonaisverotulot kuitenkin laskivat 280 000 eurolla niiden ollessa vuonna 2024 noin 4,88 miljoonaa euroa.

Tauriainen sanoo, että ylijäämää kasvatti myös alittuneet toimintakulut, sillä ne olivat noin 390 000 euroa budjetoitua pienemmät. Toimintatuottoja taas saatiin 47 000 euroa enemmän. Valtionosuuksissa sen sijaan jäätiin arvioidusta noin 59 000 euroa kokonaissumman ollessa reilu 1,7 miljoonaa euroa. Myös vuosikate oli noin 560 000 euroa edellisvuotta pienempi sen ollessa vuoden 2024 tilinpäätöksessä 1,02 miljoonaa euroa. Lainakanta on asukasta kohden 606 euroa, joka on kuta kuinkin sama kuin edellisvuonna.

Kokonaisuutena Tauriainen sanoo olevansa tyytyväinen tulokseen, sillä sen myötä kumulatiivista ylijäämää on noin 5 miljoonaa euroa.

– Se takaa vähän puskuria tuleville vuosille, koska kuntakentällä saattaa tulla monenlaisia muutoksia.

Muutoksilla Tauriainen tarkoittaa esimerkiksi kunnille siirtynyttä työvoimapalveluiden järjestämisvastuuta, mistä on tullut kustannuksia, vaikka alun perin luvattiin toisin. Myös valtionosuusuudistus voi tuoda muutoksia kuntien rahoitukseen. Uudistuksen on määrä astua voimaan vuoden 2027 alusta.

– Siitä ei vielä tiedä, tuleeko leikkauksia tai miten rahoja tullaan jatkossa jakamaan kunnille.

Investointeihin oli budjetoitu 1,6 miljoonaa euroa vuodeksi 2024. Toteuma oli kuitenkin vain noin 550 000 euroa. Tekninen johtaja Jouko Käkönen sanoo eron johtuvan siitä, että viime vuonna aloitettavaksi tarkoitettu palvelukeskuksen saneeraushanke päästiin käynnistämään vasta tämän vuoden puolella. Lisäksi vesi- ja viemärisaneeraukset eivät toteutuneet siinä mittavakaavassa, mitä oli suunniteltu. Esimerkiksi viemäriverkoston linjapumppaamon rakentaminen käynnistyi vasta tänä vuonna.

– Materiaalihankintoja teimme kuitenkin viime vuonna.

Satsauksiakin tehtiin. Käkönen sanoo, että muun muassa Pertunmäen liikuntapuiston palveluita parannettiin. Lisäksi uusittiin yhtenäiskoulun Kartanonyksikön aita ja hankittiin polkupyöräkatokset, myös katuvalaistusta uusittiin ja aloitettiin Lepolantien ja Soinintien saneeraushankkeet. Myös Perttulantien 14 rivitalojen ja huoltorakennuksen julkisivujen korjaus ja ulkomaalaus saatiin tehtyä kesän aikana.

Seuraavaksi tilinpäätös etenee tarkastuslautakuntaan ja sieltä kunnanvaltuustoon.

JÄTÄ VASTAUS

Kirjoita kommenttisi!
Kirjoita nimesi tähän