Viljojen puinti pääsi käyntiin ennätysaikaisin, katso video

0
Alastarolainen maanviljelijä Mika Tattinen aloitti puintiurakkansa perjantaina 23. heinäkuuta – aikaisemmin kuin koskaan ennen. Syysohran kypsymistä on vauhdittanut aikaisen kylvämisen lisäksi tämän kesän hyvät sääolosuhteet.

LOIMAA/ALASTARO Alastarolla broilerintuotantotilaa pitävä Mika Tattinen käynnisti puimurinsa tänä kesänä ennätysaikaisin.

– En ole ikinä aloittanut viljojen puimista tähän aikaan, hän totesi perjantaiaamuna puimurinsa hytissä.

Ensimmäiseksi leikkuupöydän alle kaatui syysohraa, maanantaina on vuorossa kumina ja ensi viikon loppupuolella kevätohra.

Viljojen kypsymistä on jouduttanut Tattisen mukaan paitsi lämmin kesä ja sopivat sademäärät myös aikaisin suoritetut kylvöt.

– Syysohran kylvin viime vuonna jo elokuun viides päivä, koska maa oli siinä kunnossa, että pystyi. Normaalisti moni kylvää sen vasta puolitoista tai kaksikin viikkoa myöhemmin.

Tattinen sanookin, että ilmastonmuutos on tehnyt sen, etteivät perinteiset kylvö- tai puintipäivät pidä enää paikkaansa. Hän on vähintään jo kymmenen vuoden ajan huomannut ajankohtien aikaistuvan jatkuvasti.

– Kun ennen puinnit aloitettiin 20. elokuuta, nyt on siihen mennessä puitu jo melkein kaikki muut paitsi öljykasvit.

KEVÄTVILJOJEN sijaan Mika Tattinen sanoo kylvävänsä nykyään yhä enemmän syysviljoja, jotka kattavat tänä vuonna hänen peltojensa kokonaispinta-alasta jo 75 prosenttia. Syyksi hän sanoo kevätilmojen epävarmuuden.

– Keväät ovat tulleet tosi oikullisiksi ainakin täällä savimailla. Kylvöt voivat olla ihan muutamasta päivästä kiinni, kun ei koskaan tiedä, milloin rankkasade yllättää.

Rohkeita ratkaisuja ja uusia lajikkeita on haettava Tattisen mukaan jatkuvasti, sillä esimerkiksi koronan myötä viljelijän kulut ovat nousseet valtavasti.

– Kun ennen rekkakuormallinen apulantaa maksoi kymppitonnin, nyt siitä saa maksaa 16500 euroa, hän antaa esimerkin ja sanoo, että viljelijän ainoaksi keinoksi jää omien kulujen minimoiminen.

KATSO VIDEO!

https://youtu.be/6vYII-vy6V4