Ympäristö- ja ilmastoteot ovat jo arkea monissa kotitalouksissa, yrityksissä ja yhteisöissä. Loimaan Lehti kerää paikallisia tekoja yhteen ja alkaa julkaista listaa niistä verkossa.
– Ajatuksena on tuoda näkyviin näitä tekoja, koska niitä, isoja ja pieniä, tehdään ihan täällä meidänkin kotiseudulla. Samalla lista voisi innoittaa esimerkkien avulla meitä jokaista miettimään, josko omassa elämässä voisi harkita muuttaa jotakin, päätoimittaja Kati Uusitalo kertoo.
– Teemme joistain teoista myös juttuja lehteen.
– Yrityksille vastuullisuus ja ympäristö- ja ilmastoteot ovat jo kilpailuvaltti, ja sitä ne voisivat olla myös seudulle asukkaiden ja yritysten houkuttelemisessa.
Kati Uusitalo toivoo, että esimerkiksi kouluissa innostutaan kirjaamaan tekoja ja perheissä pohditaan arjen valintoja.
– Erityisesti toivon, että koostamme listaa seutuna kannustavassa hengessä eikä ryppyotsaisina maailmantuskaan tikahtuen. Tumput suorana seisominen ja tekemättä jättäminen ei vie eteenpäin, mutta pienikin teko auttaa vähän.
Koiran kanssa lenkkeillessä noukin tienvarren roskat, mm. muovikääreet, tyhjät tupakka-askit ja tumpit, tölkit ja vien ne kotiroskikseen. Asun Metsämaalla.
Kommenttien lisääminen on estetty.