Tätä kirjoitettaessa perjantaina iltapäivällä tuiskuaa lunta. Keväisen lämmin sää ehtikin jo sulattamaan lumia ja kun siihen päälle tuli pikkupakkanen, muutuivat kaikki mahdolliset kulkutiet äärimmäisen liukkaiksi.
Se tuli huomattua itse jo omalla ulko-ovella ja kaupungilla asioilla käydessä. Samaa raportoivat Loimaan Lehden konttorilla loppuviikolla käyneet asiakkaat.
Nyt siis nastat tai jonkin sortin liukuesteet alle myös kenkiin ja muihin kulkuvälineisiin ja mars mars hiekoittamaan tai ripottelemaan vaikkapa suolaa kulkemisen turvaksi. Hinta lienee halpa kaatumisen kustannuksiin verrattuna.
Tällä viikolla Loimaan terveydenhuolto oli varautunut rokottamaan neljänä päivänä Hirvihovissa niin ykkös-, kakkos- kolmos- kuin myös jo riskiryhmien nelosrokotteita.
Rokoteannoksia oli varattu peräti 8 000 kappaletta, mutta niitä käytettiin lopulta vain noin parituhatta. Siitäkin huolimatta, että useampana päivänä piikille pääsi ilman ajanvarausta ja esimerkiksi keskiviikkona illalla kuuteen asti.
Halpaa ja helppoa olisi kyllä ollut, ainakin koronasairastumiseen ja siitä mahdollisesti aiheutuviin vakaviin harmeihin verrattuna.
Kaikki ilmainenkaan ei sitten aina houkuta. No, veronmaksaja maksaa lopulta niin ylimääräiset kuin käytetytkin rokotteet ja muut tartuntojen leviämiseksi tehtävät toimenpiteet, mutta myös leviämisen seuraukset.