PÄÄKIRJOITUS Jättipotti ja ”jättipotti”

0
KUVITUSKUVA LL Arkisto/SSS

Loimaa oli kokoaan suurempi hyvinvointialuevaaleissa. Se sai edustajia Varsinais-Suomen aluevaltuustoon yhtä paljon (5 kpl) kuin 34 000 asukkaan Kaarina ja 24 000 asukkaan Raisio, kun ennen vaaleja vajaan 15 000 asukkaan Loimaalle ennakoitiin asukasmäärään suhteutettuna korkeintaan kahta edustajaa. Kuntavaalien äänestystulosten mukaan tehdyt ennusteet jättivät Loimaan täysin vaille edustajaa (LL 18.1.).

Toisin kävi.

Oripää sai myös oman edustajan, kun Annika Saarikko odotetusti valittiin aluevaltuustoon. Samoin Punkalaidun, kun sen kunnanhallituksen puheenjohtaja Linda Lähdeniemestä tuli Pirkanmaan aluevaltuuston jäsen.

Kanta-Hämeen hyvinvointialueeseen kuuluvat Ypäjä ja Humppila sen sijaan jäivät valitettavasti ilman omaa edustajaa. Niissäkin kymmenen eniten ääniä saaneen ehdokkaan joukossa valtaosa oli paikallisia ehdokkaita.

Loimaan viittä edustajaa voi luonnehtia jättipotiksi ennakko-odotuksiin nähden, mutta aivan muunlainen ”jättipotti” Loimaallakin on käsissään tulevina vuosina: kun nippanappa puolet, tai jopa alle puolet kansasta äänestää, tämä puolikas ja sen mielipiteet näkyvät aivan muualla tai pahimmillaan ne eivät näy mitenkään tai missään.

Miten on käynyt niin, että noin puolet kansasta ajattelee, että he eivät ole osa päätöksentekoa eivätkä ota vastuuta siitä edes äänestämisen verran. Mitä tämä ”ulkoistus” tarkoittaa pidemmän päälle?