Loimaa
Kaikki lähti yhtyeestä nimeltä Kolme Seisoo Vinossa. Musiikkimies, tamperelainen Jukka Junttila oli kokoamassa Helsingin post-punk- eli ”mustahuuliskenestä” sukupuuta. Prosessi eteni kuten aiemmat, johtolankoja löytyi muun muassa levyjen takakansista. Soittajaluetteloita syynännyt Junttila halusi varmistaa Kolme Seisoo Vinossa -yhtyeen Hannu ”Enver” Mäkelältä muistikuvansa oikeellisuuden, oliko post-punkia soittanut bändi paikallistettavissa Helsinkiin.
Mäkelä tiesi kertoa, että ei ollut. Yhtye oli perustettu Loimaan lukiossa vuonna 1981, ja loimaalaisena se pysyi.
Se siitä, ajatteli Junttila.
– Loimaalta ei ainakaan saada sukupuuta.
Seuraavassa kappaleessa kiteytetään ja kärjistetään Junttilan ajatukset pienen kaupungin musiikkiskenestä.
Tampereella syntyy paljon bändejä, joilla on mahdollisuudet nousta suureenkin suosioon, sillä kaupungissa on paljon musiikkiklubeja ja treenipaikkoja. Loimaalta puuttuvat paikat, joissa voisi syntyä samanlaisia musiikkiyhteisöjä, ja jos musiikki-intoa onkin, bändit hajoavat viimeistään jonkun jäsenistä lähtiessä opiskelemaan muualle, koska tilalle ei saada samantasoista ja -henkistä kaveria.
Enver Mäkelä iskee väitteitä vastapalloon.
Ennen korona-aikaa Loimaalla oli ainakin viisi ravintolaa, joiden ohjelmistossa oli säännöllisesti elävää musiikkia. Edgar tarjoili indie-henkistä musiikkia, Lanko jazzia, Keilahalli blues-bändejä, Seurahuone eturivin isoja artisteja, samoin Sport Barin live-klubi, jos toiminta olisi ehtinyt alkaa kunnolla.
Loimaalla on soittopaikkojen lisäksi muita toimijoita, jotka osaltaan edistävät musisointia. Loivari ry:llä on aktiivisessa käytössä treeni- ja äänitystilat. Eivätkä musahommat rajoitu vain harrasteluun, paikkakunnalta on ponnistanut ammattimuusikoitakin.
Väitteensä todisteeksi Enver Mäkelä kääri hihat ja alkoi listata aiheesta hiukan jo kiinnostuneelle Junttilalle loimaalaisia muusikoita ja yhtyeitä.
Mielen muuttaminen on toisinaan suurta viisautta. Jukka Junttila kiinnostui loimaalaisesta musiikkielämästä siinä määrin, että aiheesta syntyi kuin syntyikin rock- ja pop-sukupuu 70-luvulta tähän päivään.
Sukupuuhun pääsivät levyttäneet orkesterit. Levytyssopimusta yhtyeiltä ei edellytetty, omakustanteetkin laskettiin.
Junttila julkaisee tehtailemiaan sukupuita Hiljaiset Levyt -levy-yhtiönsä blogissa. Tavanomaisesti lukijat lähettävät huomioita kirjoitusvirheistä, joskus myös kokoonpanoja pyydetään täydentämään.
Enver Mäkelälle bändilistaus oli opettavainen.
– En tuntenut ollenkaan raskaamman rockin osastoa. Niitä bändejä oli yllättävän paljon.
Osaston tunnetuimmaksi nimeksi miehet nostavat Demigodin.
– Demigodin tiesin itsekin. Lähdin sitä penkomaan, ja selvisi, että samat kaverit olivat soittaneet muissakin yhtyeissä. Sitä kautta löysin muita bändejä. Pidän Demigodia Loimaan menestyksekkäimpänä bändinä. Se aloitti oikeaan aikaan ja oli genressään ensimmäisiä, Junttila pohtii.
Kaupungin musiikkielämän esi-isäksi sukupuussa nimetään Vadelmakummitus, joka aloitti vuonna 1972 ja on kasassa edelleen.
Sukupuuhun kiivennyt Pesusienet Ehdolla lukeutuu kummallisimpiin nimiin, joita yli 8 000 äänilevyä omistava Junttila on kuullut. Mäkelää naurattaa. Nimen syntytarinaan liittyy hänen muistikuvansa mukaan vaaleja ja Paavo-nimisiä ehdokkaita.
– Pesusienet Ehdolla on hauska ja hyvä bändi, jolla on teräviä tekstejä, Mäkelä kuvailee.
Jukka Junttila kiittelee vuolain sanoin Enver Mäkelää omasta puolestaan, mutta myös kaikkien niiden yhtyeiden puolesta joita loimaalainen musiikkivaikuttaja on ollut sparraamassa eteenpäin.
– On hämmentävää, kuinka yksikin todella aktiivinen ihminen saa pitkässä juoksussa aikaan lumipalloefektin. Loimaata paljon pienemmilläkin paikkakunnilla on saattanut olla se yksi aktiivinen nuorisosihteeri, joka on järkännyt treenitiloja ja keikkoja kylätapahtumiin. Kun yksi, kaksi bändiä pääsee pinnalle, se kannustaa taas muita. Siitä voi syntyä isojakin juttuja, Junttila miettii.
– Ja täytyy toivoa, että lumipallo pyörisi edelleen. Että juttu innostaisi paikallisia bändejä yrittämään entistä kovemmin. Toivon, että varsinkin elävä musiikki alkaisi voida paremmin. Tässä on ollut pari hiukan hankalaa vuotta.
Junttilan tavoite on käydä katsomassa vähintään sataa keikkaa vuoden aikana, mikä ei parin viime vuoden aikana ole kaikkien tietämästä syystä täyttynyt. No, sukupuiden tehtailuun on ainakin ollut aikaa, ja kulttuuriteko se on sekin.