Onpas taas eletty päivien päiviä. Moni, monenmoistakin elämässään nähnyt on kuvannut kansainvälisen politiikan mannerlaattojen menneen sijoiltaan ja on Venäjän hyökkäyksestä Ukrainaan käytetty värikkäämpääkin kieltä.
Jo korona pakotti miettimään, miten kuvata milloinkin uutta käännettä pandemiassa – miten sanoittaa kulloisetkin tuntemukset, meidän jokaisen huoli terveydestämme ja läheisistämme sekä toimeentulosta ja miten tsempata jaksamaan vielä. Ja vielä.
Nyt joudumme kannustamaan ja rohkaisemaan toisiamme sotatilanteen takia. Näemme täällä Loimaan seudullakin sodan keskellä elävien läheisiä tai sotaa tänne paenneita. Heidän tuskansa ei voi olla vaikuttamatta meihin. Olemme turvassa Suomessa, mutta sodan uskotaan vaikuttavan elämäämme monilla muillakin tavoilla, myös esimerkiksi kohoavina hintoina.
Murehdimme kaikkea tätä ja huolet työllistävät meitä pahimmillaan yötä päivää.
On eletty päivien päiviä, mutta jos jokin on ollut ilon pilkahdus, niin ihmisten auttamishalu. Se on saanut monia muotoja niin koronassa kuin viime päivien tapahtumissakin – niin monia muotoja, että jo kekseliäisyyskin yllättää iloisesti.
Ihmiset haluavat kurkottaa toisiaan kohti ystävinä. Jaksetaan.