Keskiviikkona vietetään Kansallista Veteraanipäivää. Tänä vuonna sen vietossa on aivan uusi sävy, sillä Ukrainassa koetaan samoja kauhuja juuri nyt kuin Suomessa koettiin 1939–1945. Kauhut eivät tietenkään ole ukrainalaisille uusia, Neuvostoliitto tapatti heitä nälkään miljoonia jo ennen toista maailmansotaa ja sodassa heitä kuoli valtavat määrät – tuhansia Suomessakin, esimerkiksi kuuluisalla Raatteen tiellä.
Me tiedämme Suomessa, miten sodan tuhojen korjaaminen vie vuosikymmeniä ja kaikki haavat eivät parane koskaan – läheisiä ei saa koskaan takaisin, menetyt kodit on iäksi menetetty. Huolet jättävät väistämättä jälkensä jokaiseen selviytyneeseenkin.
Jo vuosikymmeniä olemme saaneet Suomessa elää ilman sotaa ja joskus kuuleekin puuskahdettavan, että miten siitä sodasta vieläkin pitää puhua ja pitää meteliä. Katsokaa ihmisiä tämän päivän sota-alueiden uutiskuvissa, lukekaa heidän kertomuksiaan – juuri siksi pitää edelleen puhua ja muistaa. Ja oppia.
Niin moni joutuu tänäänkin kärsimään, niin sotien rintamilla kuin kotirintamallakin sodan vuoksi. Veteraanipäivänä Loimaan Veteraanipuistossa paljastettava Kotirintamanaisten muistomerkki muistuttaa, miten tärkeä rooli on jokaisella meistä niin hädän kuin turvan aikoina.
Emme ole sodassa, mutta joudumme jokainen miettimään, miten toimia arjessa niin, ettemme tule edistäneeksi hyökkääjän pyrkimyksiä.