LOIMAA Nappulan päiväkodin pihassa käy kova kuhina. Lapset ovat voittaneet vuoden 2022 Steam junior -haasteen. Voittajavideota varten he ovat rakentaneet Ystävärobotin, joka lähettää haleja ja rakkautta kaikille. Lapset ideoivat ja toteuttivat videon itse.
Tiistaina lapset ja henkilökunta lähtivät Turkuun, jossa Steam junior -haasteen päätöstilaisuus järjestettiin Turun yliopiston luokanopettajaopiskelijoiden kanssa. Steam Turku -hanke järjesti haasteen kolmatta kertaa. Hanke keskittyy tekniikan alan koulutustarjonnan sekä tutkimuksen lisäämiseen. Esimerkiksi Steam junior -haasteeseen pystyi osallistumaan kuka tahansa Lounais-Suomen varhaiskasvatuksen ja perusopetuksen lapsi ja nuori. Haasteen laajempina osaamisalueina olivat monilukutaito sekä tieto- ja viestintätekninen osaaminen.
Ystävärobotin luominen oli tiheätahtista. Keskusteluja käytiin muun muassa siitä, mitä ystävyystaitoja päiväkodissa on opittu.
– Aloitettiin keskustelemalla siitä, miten ystävyyttä voisi edistää, Nappulan päiväkodin johtaja Taru Saarento-Luoto kertoo.
Lapset jakautuivat pienryhmiin, joissa he aloittivat projektin suunnittelemalla ja kertomalla, millaisia ideoita heillä oli. Lapset päättivät yhteistuumin, että robotti tulisi valmistaa kierrätysmateriaaleista ja sitten alettiinkin pohtimaan, mitä nämä materiaalit olisivat. Osiksi päätyivät niin vessapaperin hylsyt, loimaalaisen kahvilan Munkkiksen pahvipaketti kuin muovipullot.
– Mietin sitä, mitä robotti voisi tehdä, projektiin osallistunut Eevi Hietaoja , 5, kertoo.
Jesse Mäkiö , 4, sen sijaan sanoo leikkailleensa erilaisia osia robottia varten.
Kun osat oli askarreltu ja robotti koottu, oli vuorossa kuvien ottamista sekä hahmojen siirtelyä, jotta animaatio saatiin valmiiksi.
– Lapset ovat tietysti nähneet animaatioita, mutta nyt he pääsivät tutustumaan siihen, miten animaatio syntyy, Saarento-Luoto avaa.
Toukokuisena päivänä lapset ja henkilökunta juhlistivat Steam junior -haasteen voittoa sekä kesällä syntymäpäiväänsä viettäviä lapsia. Myös esikouluun siirtyvien lasten läksiäisiä juhlittiin. Kesäkekkerit ovat perinne Nappulan päiväkodissa. Menoa ja meininkiä pihalla riittää, ja lapset ovat innoissaan voitostaan sekä tulevasta kesästä.