Muistan ostaneeni ensimmäisen järjestelmäkamerani yläasteella. Olin haaveillut kamerasta jo kauan ja ehtinyt sitä ennen harjoitella pokkarilla monta vuotta. Kamera oli vanha, elämää nähnyt ja käytetty, joten sain sen halvalla omistajan päivittäessä kalustonsa uudempaan. Vaikka kamera oli laadukas, pitkä ikä tarkoitti sitä, että mitään nykyajan hienouksia siitä ei löytynyt. Automaattiasetusten sijaan jouduin opettelemaan koko homman alusta.
Tuolloin saatoimme kerääntyä kavereiden kanssa yhteen ihan vaan ottamaan valokuvia. Valokuvasimme milloin toisiamme, milloin ympäröivää luontoa. Tähtäimeen etsiytyivät lemmikit, maisemat ja esineet. Kesää odotettiin kuin kuuta nousevaa, sillä hyvässä valossa kuvat onnistuvat tietysti paremmin. Rippilahjaksi toivoin ja sain uuden kameran, sillä kuvasin vanhalla niin paljon, että se meni rikki. Sittemmin älypuhelin on korvannut järjestelmäkameran hyvin pitkälti, ja vanhemmilta saattaa ravintolassa saada kommentin siitä, eikö ruokaa pysty syömään ilman siitä otettua kuvaa.
Nykyään otan kameralla kuvia harvemmin kuin ennen, mutta ne ovat sitäkin merkityksellisempiä. Olen päässyt ikuistamaan konfirmoituja, valmistuneita ja vasta ristittyjä puhumattakaan kaikista syntymäpäiväsankareista. Valokuvausharrastuksesta on ollut kiistatta hyötyä sekä työelämässä että järjestötoiminnassa, missä laadukkaille kuvituskuville on lähes loppumaton tarve.
Kameran etsimen läpi saan keskittyä puhtaasti kuvattavaan hetkeen. Huomion pitää olla valossa, siinä, mistä se tulee ja millaista se on. Aina asetukset eivät osu kohdalleen, ja asetelmat ehtivät muuttua. Tilaisuus täydelliseen kuvaan on kiinni sekuntien sadasosista, eikä uutta mahdollisuutta tule. Ehkä juuri se tekee valokuvauksesta niin merkityksellistä: kuvaan pystyy ikuistamaan jotakin ainutkertaista. Ihan joka kerta.
Elämme visuaalisessa maailmassa, ja sosiaalinen media on nostanut kuvan arvoa entisestään. Myös perinteiset menetelmät, kuten filmikuvaus, kokevat uutta kultakautta, ja useampi ystäväni on kiinnostuneena kaivanut vanhempiensa vanhan kameran takaisin käyttöön. Kesällä suunnittelen itsekin nappaavani omani useammin mukaan.
Tulevana viikonloppuna moni juhlii valmistujaisia. Haluan onnitella kaikkia valmistuvia tai jo valmistuneita, sillä olette tehneet hyvää työtä ja juhlanne ehdottomasti ansainneet. Nauttikaa, juhlikaa ja ottakaa valokuvia. Antakaa isovanhempien, sukulaisten ja tuttujen ikuistaa hetket, joita varten olette uurastaneet. Otattakaa kuvia itsestänne merkkipaalujen saavuttamisen kunniaksi. Napatkaa kuvia muistoksi myös itsellenne yhdessä läheistenne kanssa. Valokuviin taltioituu hetkien lisäksi muistoja, ja vaikka hetkiin ei voi palata, kuvat säilyvät.
Oona Tepponen