Kävimme Karkkilan Rautapäivillä ystävän kanssa todistamassa Työväen Näyttämön absurdia runoesitystä Yön Kaspar (Gaspard de la nuit). Myllyn Rouvan ja sirkusseurueen omintakeinen tarina kerrottiin Valimomuseon vanhassa masuunissa, joka on vaikuttava palanen Karkkilan rautaista historiaa. Högforsin masuuni täyttää tänä vuonna kunnioitettavat 200 vuotta.
Yön Kasparin julkaisusta puolestaan tuli kuluneeksi 180 vuotta. Tuberkuloosiin kuollut ranskalainen runoilija Aloysius Bertrand (1807–1841) kirjoitti Yön Kasparin vuonna 1836, mutta proosarunoteos julkaistiin postuumisti vuonna 1842. Bertrandille taisi käydä perinteisesti. Vasta kuolema tekee taiteilijan.
Ennen teatterinäytöstä ehdimme hiukan käyskennellä Valimomuseon tuntumassa kulkevalla kuvankauniilla koskireitillä. Saimme vihiä reitistä matkailuneuvonnasta, joka oli pystytetty ainoaan Karkkilasta ennalta tuntemaani kortteliin, linja-autoasemalle.
Samasta kioskista meidät ohjattiin kaupungin alleviivatuimpaan turistikohteeseen, Ala-Emaliin. Siellä toimivat rinta rinnan Aki Kaurismäen ja kirjailija Mika Lätin elokuvateatteri, vintagetyylisen sisustuksen aarreaitta, ravintoloita ja joogastudio.
Joistain paikoista vain tulee ilmiöitä.
Högforsin ruukki ei äkkiseltään vaikuta yhtään sen maagisemmalta kuin vaikkapa Forssassa sijaitseva Finlaysonin vanha tehdasalue. Samoja punaisia tiiliseiniä näkee paljon muuallakin Suomessa, myös Loimaalla. Vanha nahkatehtaan kiinteistö on nikkaroitu uuteen uskoon Matti Mäkilän käsissä, ja siitä hänelle iso kiitos. Vaikka Matilla on hiukan vähemmän Cannesin suunnasta tullutta tunnustusta kuin Karkkilan leffateatteriyrittäjällä, Vesikoski-talon tilat ovat lähes viimeistä neliömetriä myöten vuokrattu eri toimijoille.
Virttaalainen Pentti Jussilainen on puolestaan tehnyt ison työn herättäessään Hankkijan vanhan rakennuksen henkiin Teollisuuskylän risteyksen tuntumassa. Tiilirakennuksen kunnostus on viittä vaille valmis. Jussilainen tiedusteli sosiaalisessa mediassa loimaalaisilta, mitä entisen viljan vastaanottopisteen ja höyrymyllyn seinien sisälle voisi aikanaan tulla. Rakennuksessa nähtiin potentiaalia muun muassa ravintolana, juhlapaikkana, yhteisöllisenä tilana ja kulttuurikeskuksena.
Ideapankki ei yksistään riitä. Tarvitaan myös toteuttajia. Eikä siitä, jos toteuttajilla on nimeä ja mainetta, ole yleensä mainittavasti haittaa, jos tavoitellaan kävijöitä myös oman kylän ulkopuolelta.
Vilkaisu Wikipediaan ja tunnettujen loimaalaisten listaan muistuttaa, että eräällä Puna-armeijan kuoron kanssa esiintyneellä täkäläistaustaisella muusikolla on ollut laulu-uran lisäksi rooleja Kaurismäen elokuvissa. Hmm…
No, Karkkilan menestystarinaa lienee turha yrittää kopioida, mutta olisihan se hienoa saada Loimaalle tavalla tai toisella matkailullista lisänostetta. Ihan jo senkin takia, että aika paljon meiltä täältä jo pieneksi kaupungiksi löytyy. Loimaa-ilmiö kuitenkin odottaa vielä tulemistaan.
Katriina Reijonen