LOIMAAN JÄÄHALLI Kesä on parasta aikaa kehittyä, kertoo Rocketsin ja FoPSin maalivahtivalmentajana toimiva Atte Vali. Valin järjestämälle kolmipäiväiselle maalivahtileirille osallistui kuusitoista nuorta maalivahtia.
– Leiri on sujunut ihan odotusten mukaan. Käytettävissä olevilla resursseilla pitää olla erittäin tyytyväinen siihen, mitä on saatu aikaan, tyytyväinen Vali toteaa.
Osallistujamäärä oli Valin mukaan optimaalinen, vaikka etukäteen ilmoittautuneista kolme nuorta joutuikin osallistumisensa peruuttamaan. Neljän ryhmiin jaetut kiekonliimaajat kiersivät eri valmentajien pitämillä rasteilla innokkaasti.
– 10-vuotiaat ovat nuorimpia ja vanhin on 18, joten tässä oli kahdeksan vuoden ikähaarukka. Loimaalaisten lisäksi leiriläisiä on Forssasta, Somerolta, Huittisista ja Tampereelta. On saatu laajennettua leiriä niin, että osallistujia on vähän kauempaakin, joka on tietysti hyvä asia.
Jääharjoituksia maanantaista keskiviikkoon kestäneellä leirillä oli kahdesti päivässä. Aamujäillä keskityttiin ilman laukojia tehtyihin harjoitteisiin, jotka painottuivat puhtaasti esimerkiksi liikkumiseen ja kiekonkäsittelyyn. Iltapäivän treeneissä oppeja pantiin käytäntöön laukojiksi saapuneiden Rocketsin juniorien avustuksella.
– Menneiltä vuosilta on muodostunut hyvä runko, että mitä tehdään milläkin jäällä ja miten oheisharjoitukset toteutetaan. Tietysti myös vapaa-aika pitää ottaa huomioon, sillä nuorille pitää lepoakin antaa leiripäivien sisällä.
– Uni on ainakin kuulemma maittanut hyvin. Myös vanhemmilta saadut kiitokset ovat iso merkki siitä, että leiri on onnistunut.
Jääkiekko on viimeisten vuosien aikana muuttunut entistä nopeammaksi, ja pelinopeus vaatii myös maalivahdeilta kehittymistä samassa tahdissa.
– Todella paljon harjoitellaan ihan terällä liikkumista, pelinlukua ja sijoittumista. Nämä isot asiat kun maalivahti saa kohdalleen, niin pääsee jo aika pitkälle.