Loimaan seutu
– Ihania pihoja, Kirsi Palojoki Pöytyältä huokasi Honkapirtillä Koskella.
Käytynä oli Suvipihalla!-tapahtuman pihoista jo Kosken ja Loimaan rajalla sijaitseva Senja Pitkäsen puutarha, jossa vanhaan hiekkakuoppaan kaivettu järvi ja sitä ympäröivä kukkien, puiden ja pensaiden keidas sai monen vieraan haukkomaan henkeään.
– Sellaista en kyllä rupea kaivamaan, hän vannoi nauraen.
Järveä tulivat katsomaan Leila ja Markku Lehtinenkin .
– Sanoinkuvaamaton, ei voisi kuvitella, että täällä olisi tällainen.
Pihan ylläpidon vaatiman työmäärän he pystyivät kuvittelemaan.
Lehtiset kertoivat kierrelleensä ennenkin pihoja ja aikoivat nyt ottaa päivän nautinnon kannalta.
– Kierrellään ajan kanssa.
Johanna ja Juhani Raikkosen pihalla työmäärää oli puolestaan pyritty rajaamaan – jotta siis oleskelutilat, pöytäryhmät ja kesähuone eivät seisoisi tyhjän panttina, kun he raataisivat pihan kimpussa.
– Me tykkäämme selkeistä tiloista ja siksikin meillä ei ole äärettömän runsaita istutuksia. Meidän pihassa parasta ovat kesähuoneen edusta ja vanhat puut, jotka ovat kuin kattoja oleskelualueille, Johanna Raikkonen tuumaili.
Samansuuntaisin ajatuksin näyttivät olevan kiertelijätkin liikkeellä.
– Jotkut ovat istuneet tosi kauan ja ihanaa, että ovat istuneet, hän huokaa – vielä iltapäivälläkin hämmentyneenä siitä, että väkeä on käynyt aamusta saakka ja paljon.
– Kiva, että kiinnosti tämä meidänlainen piha, kun varmaan hienompiakin pihoja on.
Lönnrotinkadulla oli panostettu päivään. Marjatta Vanha-Perttulalla oli nimittäin yllään täysin pihan upeiden kukkien kanssa yhteen sopivat housut.
– Just siksi laitoin, pihan emäntä sanoi iloisesti hymyillen.
Nähtävää riitti muutenkin – pihalla oli esimerkiksi harvoin seudun puutarhoissa nähty peikonpähkinä, jonka kiemuraisen kähäräiset oksat ylsivät jo yli miehenmitan.
Pensas on lahjaksi saatu ja se on viihtynyt ison tuijan suojissa parikymmentä vuotta.
Ritva ja Veikko Enalan monipuolisella pihalla iloista tunnelmaa kasvatti entisestään hauska arvauskisa. Moni kävi nostiskelemassa vanhaa rautakankea ja arvuuttelemassa sen painoa. Vain yksi kymmenistä kokeilijoista arvasi tasan oikein 12,6 kiloa.
Eeva ja Paavo Kaukaisen pihalla kävijät ihastelivat muun muassa komeita daalioita ja vaaleita pasuunakukkia. Mirja Tiirin puutarhassa Oripäässä ihmeteltiin isoja mustikkapensaita ja istahdettiin niin pihakeinuun kuin kuusen kätköönkin.
Vain muutama piti käydä, tunnusti moni Suvipihalla!-tapahtuman kiertäjä tavatessa. Mutta niin vain kävi, että jollain toisella pihalla kuultu suositus muilta kiertäjiltä sai venyttämään reittiä vielä yhdelle pihalle.
Ja sitten vielä yhdelle pihalle.
– Kunhan seitsemäksi ehditään kotiin naisten jalkapallon MM-loppuottelua katsomaan, totesi kuulemma eräskin jo aamukymmeneltä kierroksen aloittaneen pariskunnan mies.
Saattoi muuten mennä tiukalle…
TOIMITTAJALTA
Kiitos!
Suvipihalla!-tapahtuman lenkki oli tällä kertaa melkoinen – Loimaan kaupunkikeskustan lisäksi koukattiin Koskelle, Oripäähän, Kojonkulmalle, Haaralle, Kartanonmäkeen, Juvalle ja Kesärlään.
Rennon ja ”tule sellaisena kuin olet”-henkisen pihakiertelyn kävijämääriä on vaikea laskea, sillä vaikka osa kiersi vain joitakin pihoja, niin moni tunnusti kiertäneensä kaikki yhdeksän pihaa. Joissakin vieraskirjoissa oli alkuillasta lähes sata nimeä ja eräälle pihalle tullessa laskimme Loimaan Seudun Puutarhaseuran Taru Mäkisen kanssa 20 autollista ihmisiä jo olevan paikalla.
Suvipihalla! ei ole siisteyskisa tai rikkaruohojen bongausta, vaan ihmisten itselleen rakentamista pihoista ja kodeista yhdessä iloitsemista – ja toki tarjolla on myös ideoita ja silmänruokaa.
Anneli Mäkitalo lisäsi Hamarin puutarhassa Haaralla listaan yhden tärkeän seikan: Suvipihalla! on myös tuttujen tapaamista. Hän oli tavannut iltapäivän aikana jo monta sellaista, joita oli viimeksi nähnyt vuosia sitten.
Minä lisään vielä pari muuta seikkaa. Se, että ihmiset avaavat pihansa kenelle tahansa kiinnostuneelle kertoo ihanasti luottamuksesta toisiin ihmisiin ja se, että kierrämme ihan tavallisten naapuriemme aikaansaamia pihoja kertoo puolestaan arvostuksesta kotiseutua kohtaan ja myös siitä, että olemme toistemme vertaisia – erilaistakin voi arvostaa ja kunnioittaa.
Kati Uusitalo