Se tulee ovesta kuin tuulenpyörre. Mutisee jotain itsekseen ja menee työpisteeseensä. Pitää päästä verkkoon. Siellä on kaikki.
Käynnistää koneen. Käynnistää ohjelmat. Avaa sähköpostin. Salasanat sijoilleen. Yksi pitää päivittää.
Tallentaa kuvan. Avaa liitetiedoston. Copypastaa urheilutulokset. Editoi. Sovellus heittää hetkeksi pihalle. Kirjautuu uudestaan. Tekee vinjetin, tyylimäärittelee, täyttää kommenttikentän. Käsittelee kuvan, leveys, kontrasti, terävöitys. Oikolukee, korjaa, lähettää. Valmis.
Menee ovesta kuin tuulenpyörre. Mutisee jotain itsekseen ja menee kahvinkeittimelle. Pitää saada kofeiinia. Se on kaikki.
Pohtii työkaverin kanssa. Onko Kuninkuusravit yksikkö vai monikko? ”Kuninkuusravit alkoivat”? ”Kuninkuusravit alkoi”? Tapahtuman nettisivut käyttää tietenkin molempia. Kielioppi vastaan puhekieli, käytössä yleiskieli. Tapahtuman nimi on kuitenkin yksikkö.
Onko lukijalle väliä alkaako Kuninkuusravit vai alkavatko? Mistä vain voi tulla noottia, yksittäisistä sanavalinnoistakin, ja jos jää liiaksi miettimään, kyseenalaistaa lopulta kaiken. Eikä kaikkea voi kyseenalaistaa, koska kaikkea ei ehdi pohtia, saati syväpohtia. Kielenhuoltoa ei lehdissä enää ole.
Menee takaisin työhuoneeseen kuin työhevonen. Työsarkaa aukeaa kahden ruudun mitalla, sähköposti laulaa. Onko niin, että urheilutuloksiin jäi lukujen väliin lyhyt viiva, vaikka pitää olla pitkä. Ääk! Onko niin, että unohtui vinjetti laittaa? Onko niin, että ajatus voi katketa? Lisää kahvia. Välitunti (unohtui pitää).
Olen se tuulenpyörre, toimittajat ovat. Tekemisen tempo anonyymissäkin tekstinkäsittelyssä on hetkittäin kova. Kaikki, ihan kaikki, joka palstanpää, neliösentti, viiva, kursivointi, vinjetti, välimerkki, kuva, taulukko, jutun koodaus on saatava kohdilleen, ja kaikki se työ kulkee lehdessä ihmisen työn kautta. Vaikka ollaan verkossa, niin koneosaaminen ei toistaiseksi ole niin älykästä, että algoritmit tekisivät lehden.
Työvälineet ovat loisteliaan nopeat verraten aikaan, jolloin kirjoitettiin paperille ja kehitettiin filmit ja taitettiin lehti puukolla hiiren sijaan. Samalla mukaan on kuitenkin tullut yhä ohuempi kosketus siihen mitä tekee, koska mukaan on tullut vauhti. Äkkiä paljon, säästetään ajassa, toivottavasti ei liikaa laadussa.
Lehtiala ei ole ainoa ala, jossa digiloikka on lisännyt töitä ajatteluun jäävän ajan kustannuksella. Hidastaminen tekisi hyvää työurien pituudelle. Kiire ja liian vähän väkeä joka paikassa on työelämän keskeinen viesti, kun ihmisiä kuuntelee.
Siksi tuulenpyörre. Ihmisen on vaikutettava tehokkaalta koneenosalta, vaikka aivojen ajotehoa ei voi lisätä. Ei ainakaan kahvilla enää. Nyt puhutaan jo lääkkeellisen aivodopingin tulosta. Sillä voisi lisätä suoritustehoa, mutta jotenkin toivoisi, että kahvi riittää.
Anu Salo
anu.salo@loimaanlehti.fi