Loimaan kaupunginvaltuustossa saattaa olla aluillaan uusi toimintatapa. Yhä useammin jonkun tietyn ryhmän valtuustoaloite on lähetetty jo etukäteen myös muille ryhmille ja tarjottu mahdollisuutta allekirjoittaa se.
Loimaan Lehden saamien tietojen mukaan joidenkin aloitteiden muotoilusta ja sisällöstä on etukäteen keskusteltu jopa ryhmien välillä ja myös ryhmänjohtajien palavereissa.
Hyvä niin.
Jotkut valtuutetut uskovat, että kun aloitteessa on allekirjoittajia monesta valtuustoryhmästä, käsittely sujuu suopeammissa merkeissä. Monen allekirjoittajan nimi ja laaja kannatus tuo sille tietenkin painoarvoa, mutta toivottavasti aloitteen tekijän nimi tai tausta ei ole käsittelyssä hidaste. Oikopolkua ohi lautakunnan ja virkamieskäsittelyn eivät ole tarjonneet enemmistönkään allekirjoitukset.
Jotta aloitteet eivät tunnu ”poseeraukselta”, niissä on hyvä olla konkreettinen sisältö – idea, jolla jotakin asiaa voi korjata tai parantaa. Koko maailmaa ei muuteta yhdellä aloitteella, mutta jonkun nurkan voi saada silläkin parempaan kuntoon.
Aloitteet ovat joustava keino saada tuotua yhteisten asioiden hoitoon uusia ideoita ja nostaa keskusteluun esimerkiksi yksittäisille valtuutetuille tärkeitä asioita.
Muuten valtuuston kokouksiin vaeltaminen olisi vähän hassu rituaali – valitaan vaaleilla ihmiset olemaan pääosin hiljaa yhdessä.